Nekku 21.02.02 - 04.04.14

"Jos tulisin joskus sairaaksi, väsyneeksi ja heikoksi, jos kipu untani häiritsisi, tee se silloin, ystäväni.

Älä anna surunkaan estää! Yritä minun vuokseni kestää ystävyytemme raskain koetus. Jäähän meille rakkaus, luottamus, joka kesti monta yhteistä vuotta. Miksi pelkäämme tulevaa suotta? Kärsimystä et minulle halua, autathan pääsemään tuskasta. Ymmärrän syvän surusi, tuntuu lopulliselta lähtöni. Älä silti ole lohduton, menen sinne, missä hyvä on! Pysythän luonani, vieressäin, loppuun asti lähelläin. Se teko on oikean ystävän, rakastavan ja ymmärtävän"

Kirj. tuntematon

Rakkaudella Tiina, Katja ja Kirsi

 

Rotu: novascotiannoutaja, uros

Syntynyt: 21.2.2002

Virallinen nimi: Hedera's Nobodys Fool

Terveys: Lonkat B/B, PRA A* (vanhempien perusteella), kastroitu

Toko: 2 x AVO1, oikeus voittajaluokkaan, eläkkeellä

Näyttelyt: 3 x SERT, 2 x VSP

Omistaa: Tiina

Yksi pentue Waterfox-kenneliin vuonna 2004

Nekun tarinaa:

Ennen Nekun tuloa meille, olin ollut hyvin pitkään ilman koiraa. Novascotiannoutaja-rotuun olin tutustunut erään tuttavan koiran kautta ja ihastunut.

Nekku oli pentulaatikossa yksi seitsemästä ja niistä se kaikkein tummin, melkein musta ja melko varmasti äänekkäin. Olin tavannut Nekun emän jo ennen pentujen syntymää ja Helmi oli valloittanut minut täysin. Isää, Rottia, en ikäväväkseni koskaan nähnyt, jalostuslainassa kun Tanskasta oli.

Alunperin tarkoitukseni ei ollut muu, kuin hankkia koira viemään minua ulos lenkeille. Helmin omistajan Sadun ansiosta olemme sittemmin kokeilleet vähän muutakin.

Pentuna Nekku oli ihanteellinen koira, oppivainen, kuuliainen, vilkas ja ulospäin suuntautuva. Murrosikään tullessaan Nekku alkoi kuitenkin kokeilemaan rajojaan ja sen jälkeen onkin sitten käyty monet, monet taistelut pääasiassa siitä, kuka on marssijärjestyksessä ensimmäinen.

Nekun kanssa kiinnostuin ja innostuin kilpailumielessä tapahtuvasta tokoilusta. Aluksi kaikki olikin kivaa ja kivoja tuloksia tuli. Mutta kun olisi pitänyt edetä pidemmälle, tulivat esiin koiran rajoitteisuudet. Nekun hermorakenne ei ole paras mahdollinen ja se ilmenee ylikiihtymisenä ja voimakkaana ääntelynä. Kuuluisat tollerikiljumiset ovat meille hyvin tuttuja vielä tänäkin päivänä. Toko siis jäi avoimeen luokkaan.

Nekun kanssa on myös tehty agilityä, verijälkeä, pk-jälkeä ja yritetty harjoitella myös taippareihin. Taippariharjoittelu lopetettiin koska Nekku kiihtyi ja sen myötä hajosivat linnut. PK-jälki on ollut  Nekun suosikki. Kun se lyö nenänsä maahan niin ääntäkään ei lähde :) Laji olisi sopinut sille erinomaisesti, mutta.... Tottisosuus ei sitten olisikaan sujunut niin hyvin. Nekulla ei ole ollut miellyttämisenhalua juuri nimeksikään. Tosin olen tehnyt sen kanssa mielettömän määrän koulutusvirheitä sen ollessa nuori koira, joten osasyy saattaa olla siinä. Vasta näin vanhempana olen nähnyt Nekussa halua miellyttää minua ja tällä hetkellä se jopa seuraa kontaktissa.

Aiemmin perusterve Nekku loukkasi itsensä vuoden 2010 keväällä vakavasti. Sillä ilmeni kaularangan C6 - C7 välissä paha välilevytyrä, joka aiheutti koiralle valtavat tuskat ja osittaisen halvaantumisen. Olin jo lopettamassa koiraa, kun neurologi Anne Muhle sai minut puhuttua ympäri siihen, että kannattaisi kokeilla kuntoutumista. Pitkän lääkityksen ja liikunnan varovaisen lisäämisen seurauksena Nekku pystyy nykyään osallistumaan koiraperheen metsälenkkeihin kohtuullisen normaalisti. Ei se enää sinkoile ympäriinsä kuten ennen, mutta osoittaa selvästi nauttivansa elämästä metsässä. Näin jälkeenpäin olen todella kiitollinen Anne Muhlelle siitä, että hän kehotti yrittämään.

Nekku on koko ikänsä ollut nimenomaan minun koirani. Se on leimautunut minuun todella voimakkaasti, voisin jopa sanoa että mikään muu kuin minä ei merkitse sen elämässä niin paljoa. Se hyväksyy muut lauman jäsenet, on koiralauman ehdoton pomo, rakastaa ihmisten rapsutuksia, mutta jos minä siirryn, Nekkukin siirtyy.

Nekun kanssa olen käynyt läpi koko tunneskaalan, mitä koiran kanssa voi kokea. Olen välillä vihannut sitä ja kuitenkin myös rakastanut täysillä. Kun nyt olen hyväksynyt sen rajoitteet ja elämää suunnitellaan sen mukaan, elämämme on tasaantunut oikein mukavalle tasolle. Nekku saa rakkautta ja hellyyttä, se pääsee mukaan lenkeille, mutta jää kotiin toko- tai agilityharjoituksiin lähdettäessä.

Elämä olisi monessa mielessä helpompaa ilman Nekkua, mutta ei varmasti kuitenkaan niin antoisaa. Ja se oppi mitä olen Nekun kautta koirankouluttamiseen liittyen oppinut, on ollut korvaamatonta. Rakastan sitä puutteineen päivineen kuitenkin.

********************************************************

Nekun myötä jouduin elämäni ensimmäisen kerran sen kaikkein tuskaisimman päätöksen eteen, mitä koiran kanssa voi joutua. Päättämään siitä, milloin sen elämä on tullut siihen pisteeseen, ettei se enää ole elämisen arvoista. Halvaantumisen jälkeen Nekku heikkeni hiljalleen, sen lihakset, varsinkin takapäästä, kuihtuivat olemattomiin. Liikkuminen alkoi olla hankalaa, eikä Nekku lopulta enää ollut halukas lähtemään ulos edes pienille lenkeille. Jatkuvat murinat toisille koirille kertoivat minulle sen, että kipuja on koko ajan eikä ne pysyneet poissa lähes jatkuvasta kipulääkityksestä huolimatta. Iho meni huonoon kuntoon ja kaljuja läiskiä oli paljon. Kun katsoin sitä silmiin, näin, että elämänilo oli niistä kaikonnut. Lopulta en nähnyt enää mitään muuta vaihtoehtoa, kuin eutanasia, niin vaikea kuin se päätös olikin. Nekku nukutettiin lempeästi ikiuneen Alfapet eläinlääkäriasemalla 4.4.2014 klo 19.30, hieman yli 12 vuotiaana. Paikalla olivat minun lisäkseni myös Kirsi ja Katja. Hyvää matkaa rakas koirani! Kiitos vuosista jotka olit kanssamme! Kiitos siitä, että sinun kauttasi elämämme sai paljon uutta sisältöä ja ihania uusia ihmisiä jakamaan iloja ja suruja! Kiitos Alfapetille hienotunteisuudesta!

TAIKA 23.7.2003 - 14.5.2014

Rotu: novascotiannoutaja, narttu

Virallinen nimi: Hedera's She Bangs

Syntynyt: 23.7.2003

Terveys: Lonkat C/C, steriloitu, sairastanut tollereilla hyvin yleisen A/M (steriili aivokalvontulehdus) autoimmuunisairauden kaksi kertaa, 6 kk ja 9 kk ikäisenä. PRA A tai B

Toko: FIN TVA, ohjaaja Tiina

Agility: Medi3, ohjaaja Katja

Näyttelyt: EH

Omistaa: Katja (asuu myös Katjan kotona Helsingissä)

Taikan tarinaa

Taika tuli meille Nekun ollessa noin 1,5 vuotias. Taika oli sijoitusnarttu, jonka varaan laskettiin aika paljon. Itsellänikin oli pienen pieni ajatus siitä, että teettäisin sillä omiin nimiin yhden pentueen sitten aikanaan. Pentuna Taika oli äärimmäisen helppo koira, oppi myös asioita todella nopeasti. Ainoa negatiivinen asia oli se, että uuden vuoden paukkeessa huomasimme sen olevan voimakkaasti paukkuarka.

Helmikuussa, Taikan ollessa puoli vuotias, se sairastui. Koska en siinä vaiheessa vielä tiennyt juuri mitään tollereiden autoimmuunisairauksista, en voinut ymmärtää mikä oli kyseessä. Taika oli kuitenkin niin huonossa kunnossa aluksi, että oikeasti pelkäsin sen kuolevan käsiini. Taikalla todettiin A/M, eli steriili aivokalvontulehdus. Tautia hoidettiin voimakkaalla kortisoniannostuksella. Taika sai saman taudin vielä uudestaan, olessaan 9 kuukauden ikäinen. Tämän jälkeen se on onneksi ollut oireeton.

Taikan sairauden takia aloin ottaa selvää tollereiden sairauksista ja olen henkilökohtaisesti todennut, että en enää uskalla uutta tolleria ottaa. Riskejä on kaikissa suvuissa. Tein omalta osaltani asiaa julkiseksi kirjoittamalla Taikan tarinan rotulehteen.

Sairauden takia en uskaltanut alkuun harrastaa Taikan kanssa mitään. Vuonna 2005 kävi vahingossa ilmi, että minullahan on hyvä tokokoira käsissäni. Pilanpäiten olin ilmoittanut Taikan tollereiden rotumestaruuksiin lähes nollaharjoittelulla ja Taika voitti silloin alokasluokan ja nimettiin rotuyhdistyksen tokotulokkaaksi vuonna 2005. Vasta vuoden päästä siitä uskalsin aloittaa kisaamisen tosissaan ja lopulta Taika valioitui vuonna 2008. Kisaamista oli tarkoitus jatkaa tosissaan, mutta kohtalo puuttui peliin. Taika oli ihanteellinen treenikaveri, se jaksoi tehdä väsymättä toistoja ja aina yhtä iloisena.

SNJ:n mestaruuskokeessa noutaja-leirin yhteydessä kokeen aikana ammuttiin haulikolla useita kertoja. Minä tyhmyyksissäni jatkoin koetta vaikka tiesin Taikan paukkuaraksi. Kuuliaisena koirana Taika totteli hirvittävän paineen alla, tulos ei todellakaan ollut mairitteleva. Kävin tämän jälkeen muutamassa kokeessa ja jouduin karvaana pettymyksenä toteamaan, että Taika yhdistää kokeen ja ampumisen ja menee totaalisesti lukkoon kehänauhojen sisäpuolella. Kokeilin vielä yhden kerran vuonna 2010 vuoden treenaamattomuuden jälkeen. Pehmeänä koirana Taika ei ollut unohtanut. Ensimmäisen ja viimeisen kerran keskeytin kokeen ja totesin että Taikan kisaura oli siinä. Pettymys oli valtava, myöntää täytyy että menin keskelle korpimetsää ja huusin pettymystäni.

Taika oli aloittanut agilityn harrastamisen tyttäreni kanssa ja he ovat edenneet mukavasti medi3-luokkaan. Tätä lajia Taika rakastaa ja tällä hetkellä se onkin ainoa laji mitä Taika tekee. Päästyämme AST Ry:n jäseniksi, on kehitys ollut todella hyvää. Harmillista on se, että koiralla on jo ikää, eikä se kovin montaa vuotta voi enää kisata.

Taika on myös kokeillut verijälkeä, mutta kisoihin ei olla menty paukkuarkuuden takia.

Näyttelyissä Taika on käynyt jonkin verran, mutta mataluuden takia se ei ole menestynyt.

Taika on maailman kiltein koira. Muista koirista se ei piittaa, suhtautuu lähinnä välinpitämättömästi niihin. Namitaskuihmiset ovat mukavia, muuta ei vieraiden kanssa kauaa viihdytä. Ohjaajaansa Taika palvoo, eikä kisa- tai treenitilanteessa näe ketään muuta. Sen kanssa voi mennä ihan mihin vaan ja se käyttäytyy hyvin.

Unelmakoirani puutteistaan huolimatta. Omistaa sydämestäni aika ison siivun.

**********************************************************************************

Taika jouduttiin päästämään sateenkaarisillalle 14.5.2014 n. klo 17.00 aggressiivisen pernasyövän takia. Aamulla vielä emme tienneet, että päivä olisi viimeinen yhdessä. Kovaa tämä on minulle ja Kirsille, mutta kaikkein kovimman iskun otti vastaan Katja. Taika oli Katjan "elämän koira" eikä sitä voi mikään korvata. Katjan omilla sivuilla enemmän.