Runolle suoritettiin tänään virallinen gonioskopia ja silmäpeilaus Malmin Apexissa Sari Jalomäen toimesta. Tykkään käydä Jalomäellä, koska hän on erittäin tarkka ja lisäksi selostaa koko ajan tekemäänsä tutkimusta. Itsellä on sellainen tunne, että jos Jalomäki sanoo, että silmät on terveet, ne myös sitä on.

Runolle tehtiin ensin gonioskopia. Itse asiassa eka kertaa koko tutkimus kenellekään mun koirista. Glaukooma on ollut pinnalla bordercollieilla viime aikoina ja alttiutta sairastua siihen tutkitaan gonioskopialla. Tutkimus tosin kertoo vain sen hetkisen tilan, eli myöhemmin toki voi tilanne muuttua. On olemassa myös geenitesti tähän, mutta koska se ei ole poissulkeva testi, en katso tarpeelliseksi sitä tehdä.

Lainaus Kennelliiton sivulta: "Glaukooma eli silmänpainetauti monella rodulla perinnölliseksi oletettu silmäsairaus. Perinnöllistä (primaaria) glaukoomaa sairastavalla koiralla silmän sarveiskalvon ja värikalvon kulmaus (kutsutaan kammiokulmaksi) on rakenteeltaan usein poikkeava. Kammiokulmassa sijaitseva kampamainen rakenne nk pektinaattiligamentti on poikkeava ja/tai kammiokulma on madaltunut. Rakenteen poikkeama voi kehittyä iän myötä. Silmän sisällä tuotettu neste ei poistu poikkeavan kammiokulman kautta normaalisti ja silmänpaine nousee. Tila on kivulias, lääkitykseen usein heikosti vastaava ja johtaa usein sokeuteen."

Runon silmiin laitettiin puudutetta ja muovinen linssi, jonka läpi tutkimus tehdään.

Jalomäen selostaessa toimenpidettä, toistuivat sanat, loistavaa, upeaa ja ilo nähdä näin hienot silmät. Runo istui kiltisti paikallaan ja antoi tehdä kaiken protestoimatta. 

Sitten laajentajatipat silmiin ja hetki odoteltiin. Peilauksen aikana Jalomäki tuumasi "Kuule, priimaa pukkaa tulemaan" :)

Eli Runolla täysin terveet silmät, eikä siten estettä edetä pentusuunnitelmien kanssa.