Hieman itsestäni:

 
Olen yli 50 -vuotias valtion virkamies, nimeltäni Tiina Kinnari. Minulla on kaksi jo täysi-ikäistä tytärtä, jotka ovat jo muuttaneet omiin koteihin. Asun koirieni kanssa Espoon Matinkylässä. Koiria on tällä hetkellä kotona kolme, kohta 9 -v cavalier kingcharlesinspanieli Anki, 6 -vuotias kasvatukseni kantaemo Wia ja pahnanpohjimmainen tätä päivitettaessä 1 v 9 kk ikäinen Wian pentu ja oma kasvattini Tiitu. Ensimmäisen koirani, bokseri-Jupen, olen saanut jo 13 -vuotiaana. Tämän jälkeen kouluttelin suursnautseri Manua, joka valitettavasti jäi isännälleen eron vuoksi. Tätä seurasi pitkä koiraton kausi (vaikka haaveissa koiranhankinta koko ajan oli), joka päättyi lopulta vuonna 2002 hankittuani tolleri-Nekun (eutanasia 4.4.2014) liikuttamaan itseäni. Tämän jälkeen koiraharrastus on vallannut elämästäni leijonanosan, jota työnteko tosin välillä haittaa :) Luulen, että minulla tulee olemaan koko loppuelämäni ajan ainakin yksi koira seuranani.
 
Kasvattajakurssin läpäisin hyväksytysti keväällä 2009. Alun perin kävin sen ”hyvä tietää” -periaatteella. Kennelnimi TIWIAN'S minulle myönnettiin kesäkuussa 2010 ja ensimmäinen pentue syntyi 1/14. Ihan ensimmäinen pentue piti tosin tulla vuonna 2010 cavalier Ankille ja sitä yritettiinkin, mutta Anki jäi tyhjäksi. Luovuin lopulta kokonaan ajatuksesta, koska MRI kuvauksen jälkeen Anki ei enää täyttänyt omia kriteerejäni jalostuskoiraksi terveystulosten osalta.
Kasvattajan jatkokurssi on suoritettu keväällä 2015
 
Olen suorittanut tottelevaisuuskoulutusohjaaja -kurssin vuonna 2007 ja olen aktiivisesti opastanut koiranohjaajia jo sitä ennen ja myös sen jälkeen. Tällä hetkellä en kouluta ryhmiä, mutta aina jonkun niin halutessa koulutan yksityisesti.  Suhtaudun ohjaajien kouluttamiseen ja ylipäänsä koiran koulutukseen suhteellisen intohimoisesti. Olen ehdottomasti sitä mieltä, että koira kuin koira, suuri tai pieni, vaatii aina jonkin asteisen peruskoulutuksen, jotta sen kanssa normaali arkipäivän elämä sujuisi kitkatta.
 
Kisaan itse TOKO:ssa tällä hetkellä bordercollie FI TVA Wialla. Ensimmäinen itse kouluttamani novascotiannoutaja narttu TVA Taika lopetti kisauransa vuonna 2010 (eutanasia 14.5.2014). Wian kanssa harrasten myös jäljestystä ja agilityä, mutta mahdollisesti vanhempi tyttäreni kisaa sillä jatkossa agilityssä. Wian tytär Tiitu on jo aloittanut kilpailemaan tähtäävän peruskoulutuksen tokossa. Toukokuussa 2015 aloitetaan agilityn alkeiskurssilla.
 
 Jäsenenä olen seuraavissa yhdistyksissä:
 
Suomen Kennelliitto Ry
Suomen Bordercolliet ja Australiankelpiet Ry
I-Hah Ry
 
Aiemmin toimin useita vuosia eri koirayhdistyksissä luottamustehtävissä, mutta tällä hetkellä keskityn talkoilemaan aktiivisesti harrastusseuroissa.
 
Tarkoituksenani on kasvattaa bordercollieita hyvin pienimuotoisesti. Olen saattanut maailmaan tähän mennessä yhden pentueen Tiwian's RW (BC)Tavoitteeni on aikaansaada mahdollisimman terveitä, reippaan ja ulospäin suuntautuvan luonteen omaavia, rotutyypillisiä koiria, joilla myös säilyisivät rodun ominaispiirteet ja käyttöominaisuudet. Ulkonäkö on minulle vähemmän arvossaan kuin terveys ja luonne. Tokikaan kauneus ja terveys eivät sulje toisiaan pois, molemmat voivat olla samassa koirassa.
 
Uskon vankasti avoimmuuteen, joten tulen avoimesti kertomaan, mikäli maailmaan saattamissani pentueissa esiintyy terveys- tai luonneongelmia. Tulen myös informoimaan jokaista osallista, mikäli saan tietää Wian tai uroksen takaa jotain sellaista, että se vaikuttaa kasvatteihin. Olen sitä mieltä, että minkään rodun jalostus ei mene eteenpäin, mikäli asioita salataan.
 
Pennunostajat ovat tervetulleita kotiini tutustumaan minuun, perheeseeni ja koiriini. Olen valmis auttamaan kasvattien omistajia erilaisissa ongelmatilanteissa ja annan apua myös koulutuksessa, mikäli sitä toivotaan.
 
Mitä odotan pentujen ostajilta:
 
Toivon, että jokainen kasvattini pääsee aktiiviseen, harrastavaan, rakastavaan kotiin, jossa sitä kohdellaan perheenjäsenenä, mutta silti koirana. Sohvaperunaksi bordercolliesta ei ole. Etusijalle pentujen kyselijöissä asetan ne ihmiset, joilla jo on näyttöä jonkin lajin harrastamisesta. Kilpailupakkoa en vaadi, mutta toivon oman esimerkkini saavan aikaan myös pentujen omistajissa halun kokeilla eri lajeja myös virallisissa kisoissa.
 
Kasvattini on terveystarkastettava rodun PEVISA:n vaatimalla tavalla viimeistään 2 vuoden iässä. 
 
Toivon, että kasvattien omistajat pitäisivät minuun yhteyttä senkin jälkeen, kun perävalot pihasta ovat hävinneet.
 
yhteystiedot: kenneltiwians @ gmail.com (välit pois),
p. 040-4155922 VAIN iltaisin klo 17 - 21