Eilen illalla astutus sujui vielä paremmin kuin tiistaina. Taisi olla alta viisi minuuttia, kun koirat olivat jo kiinni. Kiinniolemista tiistaina 30 min, eilen 50 minuuttia. Aika kului sukkelaan Virpin kanssa höpötellessä niitä näitä . Kolmatta kertaa ei tehdä, niin hyvin nämä kaksi menivät.

Kyllä on hieno tunne, kun koirat hoitaa hommat luomuna, ilman turhaa väliinmenoa. Itse kun olen vankasti sillä kannalla, että tilanteeseen ei pitäisi mennä sorkkimaan, mikäli koirat eivät toisiaan kelpuuta tai uros ei astu halukkaasti ja luonnollisesti.

Nyt elelemme rauhallisesti nelisen viikkoa ja sitten ultrataan, mikäli siihen tarvetta on. Kaikki on nyt luontoäidin varassa. Hyvällä tuurilla pentuja tulee, mutta jos ei, niin silläkin on tarkoituksensa, eikä maailma siihen kaadu. Anki saa paljon hellyyttä ja sopivasti hyvää ruokaa, liikuntaa tarpeellisen määrän, vältellen ylenpalttista riehumista. Vaikka tässäkin asiassa olen luonnonmukaisuuden kannalla... Kyllä kantava narttu itsekin osaa rajoittaa riekkumistaan..

Tänä iltana Wimpula pääsee taas treenaamaan. On ILO omistaa koira, joka on niin täysillä mukana jokaisessa asiassa. Saapas vain nähdä aloittaako se juoksut Ankin vanavedessä...