Mitä pieni edellä, sitä iso perässä.... Wia päätti sitten aloittaa jo kolmannet juoksunsa pienen elämänsä aikana. Edelliset ovat olleet tasan 6 kuukautta sitten. Tieto edellisistä juoksuista löytyi kuin löytyikin puhelimeni kalenterista. Olen saanut ystävällisiä kehotuksia kirjata juoksut ylös johonkin varmemmin säilyvään paikkaan, kuten esimerkiksi paperiseen kalenteriin ja nyt ne on sinne kirjattu  Ekojen kahden juoksun väli 5 kk, nyt 6 kk. Pistää miettimään... Tosin nyt ajoitus oli erinomainen siinä suhteessa, että päästään kesä viilettämään täysillä.

Seurauksena tästä jouduin perumaan ensi viikonlopulle varatun AVO-luokan koepaikan. Keljuttaa, sillä koira on valmis (noh, noutokapulan luovutus vielä hieman vaiheessa) ja koepaikat alemmissa luokissa kiven alla. En kuitenkaan halua että SM-kisat ovat ensimmäinen kokeilupaikka, joten nyt uutta kisapaikkaa metsästämään.

Taidan ilmoittaa Wian Tampereen KV-näyttelyyn. Se on tosi hyvässä turkissa, (häntä varsinkin on upea!) ja muutoinkin olen saanut Biomillillä ja umpihankijuoksulla sille kasvatettua lisää lihasmassaa. Tampereella tuomaroi irlantilainen tuomari, joten pienet mahdollisuudet on tällaisella ei kuutio-koirallakin saada kelpo arvostelu. Näyttelytreeniä pukkaa siis päälle, mutta onneksi Pia on todella taitava siinä. Jospa saisin hänet vielä esittämään Wian....

Cavoilla on joku tsekki tuomaroimassa. Joka tarkoittanee sitä, että varsinkin yksivärisiä on varmasti paljon. Anki on hienossa turkissa, Biomill tehnyt tehtävänsä myös sen kohdalla, tosin turkki saattaa pudota noin kuukauden päästä. Näyttelymaksut ovat vaan niin kovat, että en sitten tiedä raaskinko molemmat ilmota. Ja kun cavoja on yleensä PALJON, niin aikaa menee lisäksi koko päivä. Onneksi bortsuja ei normaalisti niin paljon ole.

Kävin viikonloppuna lenkkeilemässä AST:n kentän ympäristössä. Tosi mukavaa kun hanki kantoi koiria, mutta ei minua   Nekkukin juoksenteli häntä pystyssä pallo suussa, onnellisena.

Nuoriso on  päättänyt maalata AST:n kahvilakopin isoilla graffiteilla.  Päästään siis maalaushommiin ensimmäisissä kenttätalkoissa. Muutoin kentällä näyttivät asiat olevan kunnossa, aita pystyssä ja kontit ehjiä, eikä mitään tolkuttomia jätelumikasoja, niin kuin viime vuonna. Kentällä tosin on ainakin metri lunta, joten vielä saa odotella hyvän aikaa kevättreenejä.