Parina viime päivänä ollaan Katjan kanssa käyty Rajasaaressa näyttämässä Runolle sitäkin maailmaa. Niille jotka eivät tiedä, Rajasaari on Helsingin paras ja isoin koirapuisto heti soutustadionin vieressä Töölössä. Koiria yleensä 5 -20 paikalla.
Runo sopeutui vilinään ja vilskeeseen hyvin. Tosin en osaa pitää SITÄ yllätyksenä, koska se on osoittanut avointa ja rohkeaa mieltä kaikkialla mihin on menty. Tänään kuitenkin tapahtui jotain, joka sai jopa minulta leuan loksahtamaan auki.
Paikalla oli sekarotuinen uros, joka otti Aidan silmätikukseen. Aida on jostain syystä aiemminkin ollut kohde kiusaamiselle. Tämä uros haukkui, hyppi, louskutti Aidan edessä ja esti Aidaa liikkumasta. Aida antoi sille hammasta pari kertaa ihan huolella, mutta sillä ei ollut mitään merkitystä. Uros jatkoi ja jatkoi. Omistaja oli onneksi fiksu ja lähti ajoittain pois paikalta, mutta aina takaisin palatessa homma jatkui. Uros ei osoittanut aggressiota, mutta kiusallista sen käytös oli ja käytös kohdistui VAIN Aidaan.
Kolmannen kerran, kun uros palasi, kiinnitin huomioni siihen, että Runo meni mukaan siihen hässäkkään. Ensin ajattelin, että se halusi vain leikkiä, mutta ei... Runo tarttui tiukasti sen uroksen niskavilloihin. Kun kaikkien kolmen liike pysähtyi, irroitti Runo otteensa ja asettui Aidan ja sen uroksen väliin. Aida siirtyi hieman kauemmas ja kun uros yritti kiertää Runon päästäkseen Aidan luo, Runo BLOKKASI sen uroksen tien Aidan luo!!! Runo siirtyi uroksen eteen aina kun uros siirtyi, oikealta vasemmalle, vasemmalta oikealle. Niin kauan, että uros luovutti...
Minä katson vieressä haavi auki... Minun 6 kuukautta vanha pentuni kertoo selkeästi, itsevarmana, ilman murinoita, ilman puremista tälle vieraalle urokselle, että Aida on mun kaveri, ÄLÄ KIUSAA sitä! Eikä se uros muuten aloittanut Aidan härkkimistä uudelleen.
Mä olen joskus kotona nähnyt, kun Nekku lopetti muiden koirien riehumiset tällä tavalla, menemällä seisomaan väliin ja vain olemalla siinä. En olisi ikinä kuuna päivänä uskonut, että 6 kuukauden ikäisellä pennulla olisi tuohon kanttia. Olin ja olen edelleen TODELLA hämmentynyt ja ylpeä!