Pennut muuttivat maanantaina olohuoneen puolelle. Lähinnä siksi, etten itse heräisi jokaiseen inahdukseen. Töissäkin pitää näet käydä ja täällä ei ole eduksi jos on silmät ristissä.

Eilen illalla otimme Kirsin kanssa pennut laatikosta olohuoneen matolle harjoittelemaan kävelyä. Oli itku päästä, kun taaperot ovat niin ihania!

Tänä aamuna menin olohuoneeseen, laitoin valot päälle ja aloin höpöttää pennuille. Nyt kaikki reagoivat ääneen ja ilmeisesti myös näkevät jonkin verran, sillä pyrkivät kovasti kohti minua rapsutettavaksi. Lisäksi huomasin, tai oikeammin kuulin, kun varsinkin Bianca jo murisee ja haastaa leikkiin kavereita. Bianca myös istui hetken. Marvin  lähti mukaan pieneen leikkiin :) Ja mistä nää tietää, että laatikossa oleva sanomalehti on tarpeiden tekopaikka. Sinne ne suunnistavat jo aika hyvin varsinkin pissalle.

Nyt alkaa se kaikkein antoisin vaihe pentujen kasvua seuratessa. Oppivat koko ajan uutta. Kohta alkaa loma...