Loma alkoi ja alun perin tämän pätkän piti olla Wian synnytysloma. Vaan kun kaikki ei aina mene niin kuin suunnitellaan. No nautitaan tästä nyt sitten muuten, kuin pennuntuoksussa. No tavallaan sitä kyllä tulee, koska ihana Viksu-poika tulee mulle hoitoon. Odotan sitä todella.

Tänään lähdettiin Katjan kanssa viettämään ensimmäistä lomapäivää Helsinkiin. Kirsi matkailee Kyproksella, joten hän ei nyt mukaan päässyt. Olen jo jonkin aikaa ollut hieman hurahtanut japanilaiseen sushi-ruokaan. Itse en sitä valitettavasti osaa tehdä, mutta saattaapa olla että jonnekin kurssille vielä joskus menen. Katjan ja minun tieni johti Fredrikinkadulla sijaitsevaan Fuku Sushi Buffet -ravintolaan. Olin saanut ystäviltäni siitä erinomaisia suosituksia ja täytyy kyllä sanoa, että odotukset vielä ylittyivätkin! Sushit olivat todella tuoreita ja ah niin taivaallisen makuisia. Vain yhdessä oli minun makuuni liikaa wasabi-tahnaa. Tänne menen toistekin, kun vielä henkilökuntakin oli tosi ystävällistä :) Ja lounaan hinta kohdallaan. Suosittelen kaikille lämpimästi!

fuku%209.7.2015.jpg

Vatsa täynnä (ehkä liiankin täynnä) suuntasimme vielä terassille jälkiruokajuomille. Tässä hieman taiteellisempi kuva Katjalta :) Kiitos rakas tyttäreni tästä(kin) päivästä.

fuku2.jpg