Tunsin ensimmäiset pennun liikkeet tänä aamuna :) Aika ihana tunne. Varsinkin vasemmalla puolella tuntuu olevan aktiivista porukkaa. Olen kyllä havainnut, että Wia on liikkeet tuntenut jo aiemmin, koska aina ajoittain se on kääntynyt katsomaan vatsaansa äkisti.

Tiineysvuorokausia nyt 46. Eilen, vuorokaudella 45, mittasin ja punnitsin Wian. Vyötärö 54,5 cm (edellinen 51,5) vatsa 63 cm (edellinen 62) paino 19,7 kg (edellinen 19,1 kg) Hyvin siis kasvua tapahtuu.

Kävin moikkaamassa Wian siskoa Wallaa ja omistajaansa Sofiaa. Oli tosi kiva kuulla omakohtaista kokemusta Wallan synnytyksestä. Wallahan sai hienon pentueen vappuna 2013. Jos Wia menee samalla kaavalla kuin Walla, niin odotettavissa on pitkä avautumisvaihe ja pentujen syntymä pari päivää ennen laskettua aikaa. Tarttee varata litratolkulla energiajuomaa, jotta hereillä pysyy. Saan tänne onneksi seurakseni aivan ihanan ihmisen, jolla kokemusta pentujen syntymästä on jo kuuden pentueen verran. Yksin ei siis tarvitse olla. Tervetuloa AS.