Vein vanhan rouvan (9 v) eläinlääkärille, koska se on aristanut oikeaa korvaansa jo jonkin aikaa. Lisäksi halusin että hammaskiveä taas poistetaan, hammaskivi kun tuntuu olevan rodun vitsaus. Eläinlääkäriasema oli sekoillut ajanvarauksessa ja olivatkin merkinneet ajan huomiselle. Olen täysin varma siitä, ettei kyseessä ole minun virheeni! No eläinlääkäri otti kuitenkin Ankin lyhyeen tarkkiin. Molemmissa korvissa todettiin hiiva ja siihen saatiin lääkitys. Anki painaa 6.8 kg.

Lisäksi perustarkissa löydettiin nyt sitten sivuääni sydämestä. Sivuääni on tasoa 3 - 4, mutta koska oireita vajaatoiminnasta ei ole vielä, niin lääkitystä ei laiteta päälle. Etukäteislääkityksen kun ei ole todettu millään tavalla parantavan tilannetta.

Anki on rokotettu viimeksi tammikuussa 2014, jolloin sivuääntä ei ollut. Lisäksi sillä on poistettu hammaskiveä noin 1,5 vuotta sitten, eikä silloinkaan sivuääntä ollut. Anki on aina mukana lenkeillä, on jaksanut oikein hyvin kulkea mukana, viimeksi eilen umpihangessa. Mitään köhimistä tai ylenmääräistä uupumusta ei ole esiintynyt ja siksikin olen aika levollisin mielin jatkon suhteen. Tämä sivuääni oli kuitenkin odotettavissa rodussa esiintyvän sydänongelman takia. Hienoa kuitenkin on, että Anki on tähän saakka saanut elää ilman sitä ja oikeastaan melko terveenä muistakin sairauksista.

Hammaskiveä ei nyt poistettu, hoidetaan ensin korvat kuntoon. Ankista otettiin myös verinäytteitä, joista katsotaan yleiskuntoa sen operaation suorittamiseksi. Nukutus on aina riski sydänsairaalle. Pakko hammaskiveä on kuitenkin poistaa, mutta hampaanpoisto-operaatio onkin jo toinen juttu.

Miten tämä jatkossa meidän elämään vaikuttaa... Eipä juuri mitenkään. Anki saa edelleen olla lenkeillä mukana, niin kauan kuin vain jaksaa. Ehkä mä en sitä sinne umpihankeen tosin vie..En voi alkaa pelkäämään joka risahdusta. Jos vajaatoiminnan oireita tulee, aloitetaan lääkitys. Jos se helpottaa Ankin oloa niin hyvä, mutta jos ei, niin sitten rouva pääsee ikilepoon. Mutta siellä ei vielä olla.