Viikonloppuna sain päähäni mennä tutustumaan Kopparnäsin ulkoilualueeseen. Sitä en koskaan löytänyt ja päädyin Porkkalan niemeen, ensimmäisen kerran elämässäni.(No joo, mopolla on käyty kerran kahvilla satamassa) Harmi vaan, että lenkki jäi lyhyeksi, koska sade yllätti. Mutta tänne menen uudelleenkin eväiden ja ajan kanssa. Näinä hetkinä, minä ja koirat keskenämme, tunnen, että elän, elän juuri sitä elämää jota haluankin. Ei ole vieressä kärttyinen mies, joka haluaa kotiin, kun kengät kastuu. Ei ole kukaan marisemassa, että väsyttää. Ei muistu mieleen ikävät asiat töistä. Ei odota kukaan kiukkuisena kotona, vaatien sitä ruokaa pöytään nyt! Ehkä minun elämäni kuitenkin on ihan hyvää, vaikkei maallista mammonaa ole kerääntynyt ja päivittäin saa miettiä miten taloudellisesti selviää. Ehkä ne muut asiat, kuten koirien pyyteetön rakkaus, ovat kuitenkin sitä kaikkein tärkeintä. Molemmat tyttäreni toki ovat edelleen suurinta, mitä olen aikaan saanut elämässäni, mutta heidän ohellaan :) No ehkä mä lopetan tilittämisen ja annan kuvan puhua puolestaan.