Eilen oli vuorossa odotettu päivä. Olin ilmoittautunut seuran järjestämälle koulutuspäivälle Wian kanssa. Kouluttajana toimi yksi Suomen johtavista agilitykouluttajista. Etukäteisodotukseni olivat, että saisin ohjaustekniikoihin eväitä itselleni ja sitä kautta myös saisin Wian luottamaan siihen, mitä minä teen.

Mitä tapahtui... Kun Wia ei ylittänytkään muuria (este nro 2!!!) palikoitten lentämättä, mä löysin itseni harjoittelemasta yksittäistä hyppyä Wian kanssa. Hei haloo... Joo, mä kyllä tiedän varsin hyvin, että Wia tarvitsee hyppykoulutusta, mutta samaan aikaan olen sitä mieltä, että suurin osa räiskimisistä johtuu minun teknisestä osaamattomuudestani. Hyppytekniikkaa harjoittelen ihan muualla ja erikseen ja olen hakenutkin siihen erillistä oppia. Olin niin lukossa siitä, että kouluttaja juuttui siihen hyppytekniikkaan, etten pystynyt ottamaan mitään vastaan. Enkä myöskään saanut sanotuksi, että siirrytäänkö jo toiseen tehtävään. Siitä minun n. 20 minuutin harjoitusvuorostani meni 15 minuuttia siihen, että koira makasi maassa (hyppäsi ehkä 5 - 6 kertaa), kouluttaja paasasi siitä kuinka tärkeää on opettaa bordercollie hyppäämään oikein (Wau! ihan kun en sitä tietäisi ja ymmärtäisi) ja minä vain tuijotin. Tunsin vain kuinka kiukku ja mielipaha nostivat päätään.

Viimeinen 5 minuuttia tehtiin sitä ohjausta ja kas kummaa, Wia hyppäsi ihan hyvin. Ehdinkö tehdä kaksi ohjausta ja sitten minut ajettiin kentältä. Eli ei se riittänyt painamaan sitä mielipahaa pois. Jos olisin saanut käyttää sen koko 20 minuuttia nimenomaan niihin ohjauksiin (vaikka sitten ilman rimoja), niin siitä olisi ollut minulle paljon enemmän hyötyä. Nyt jäi vain paska olo ja tunne siitä, että minusta ei ole mihinkään tässä lajissa. Kyllähän se myös kouluttajan käytöksen rivien välistä oli luettavissa, että hän ajatteli samoin. Tulipahan maksettua 35 euroa ja puoli tankkia bensaa turhasta. Muut seuran jäsenet saivat sitä mitä hakivat ja olivat kovin innoissaan. Hyvä heille!

Jos tämän kouluttajan koulutuksiin enää lähden (epätodennäköistä), niin otan mukaan Pian luvalla Surin ja ehkä sitten saan sitä, mitä menen hakemaan. Itselleni varmuutta siitä, kuinka koiraa viedään eteenpäin radalla.

Toinen mielipahan aiheuttaja liittyy myös koiriin ja tarkemmin sanoen cavaliereihin. Minua suoraan sanoen etoo se, että syringoterveystuloksilla ja kuvaussuosituksilla ei tunnu olevan mitään merkitystä joidenkin kasvattajien kasvatustyössä. Mm. pennutetaan narttu hyvin nuorena ja kuvaamattomana tai annetaan nuori uros käyttöön kuvaamattomana, vaikka niiden molemmat vanhemmat on MRI-kuvattu huonolla tuloksella. Tai, että teetetään uusia pentuja koiralla, jolla on jo syringosairaita jälkeläisiä. Tiedänpä jopa tapauksen, jossa käytettiin jo oireilevaa koiraa jalostukseen.

Näitä esimerkkejä olisi loputtomiin... Joo, tiedän varsin hyvin, että jalostus on monesti kompromissien tekemistä, ei voi jalostaa vain yhtä sairautta pois unohtamalla muut. Mutta sitä en suostu ymmärtämään, MIKSI ihmeessä kaiken kohun jälkeen jätetään käyttämättä jo olemassa olevia työkaluja koiran terveyden määrittämiseen? Miksi pitää niin pirunmoista kiirettä? Miksi ei voitaisi odottaa edes siihen, että koira olisi sen 2,5 - 3 vuotias, kuvattaisiin se ja SITTEN vasta mietittäisiin, onko tämä yksilö jalostuskoira vai ei? Ja jopa uskallettaisiin todeta, että EI OLE! Onko se raha, mikä määrittää kaiken toiminnan, lisäkulujahan uudet terveystutkimukset tuottavat? Vai välinpitämättömyys? Veikkaan molempia.

Itselleni on ja tulee olemaan KAIKKEIN tärkeintä se, että etukäteistyöllä, mm.kaikilla SILLÄ HETKELLÄ käytettävissä olevilla terveystutkimuksilla pyrin saattamaan maailmaan mahdollisimman terveitä pentuja. Jos tiedän, että olen tehnyt kaiken niin hyvin kuin pystyn, ollut niin rehellinen kuin pystyn, pystyn myös katsomaan niitä pennunostajia silmiin ja nukkumaan hyvin yöni. Terveystakuuta ei voi antaa kukaan, vaikka etukäteistyön olisi tehnyt kuinka hyvin tahansa, mutta jos etukäteistoiminnassa on selkeitä laiminlyöntejä tai tietojen salaamista niin luulisi sen edes jossain mielenkolkassa vaivaavan. Vaan eipä näytä vaivaavan...

Ja vielä yksi asia syringosta. Minun tietääkseni syringo on etenevä sairaus... Miksi siis kuvitellaan ja annetaan pennusta haaveilevien ymmärtää, että 2,5 vuotiaana kuvattu A-koira, jolla on jo muutoksia, on vielä 7 -vuotiaanakin samassa tilanteessa? Onhan tästäkin jo esimerkkejä, että vuodessa tilanne voi radikaalisti muuttua. Onko tämä tietoista pennunostajien harhaanjohtamista, kun väitetään kaiken olevan OK? Vaiko oikeasti vaan kasvattajien tietämättömyyttä? MRI-kuvaus antaa tiedon KOIRAN SEN HETKISESTÄ tilanteesta, ei suinkaan sen tilanteesta vuosien päästä. Ainoastaan cavalier ILMAN chiarin epämuodostumaa nolla milleillä voi olla suhteellisen varmalla pohjalla kuvaustuloksen kanssa, muut eivät! Tämä on minun mielipiteeni, joka on muodostunut neurologin kanssa käymieni keskustelujen perusteella.

No nyt lopetan paatokseni ja tiedän että joistain piireistä sataa shittiä niskaani tämän seurauksena, mutta antaa tulla vaan. Omia mielipiteitäni kaiketi saan kertoa.