Meidän rakas, pieni suuri sielu, maailman kiltein pikkukoira Anki, on poissa. Ankille tehtiin eutanasia 1.9.2020
Lyhyt tarina Ankista
Anki tuli meille vuoden 2007 alkuviikkoina. Se syntyi 6.12.2006 kennel Fireboy's kennelnimen alle. Tyttäreni Kirsi oli halunnut omaa koiraa ja nimenomaan cavalier kingcharlesin spanielia. Monien yhteensattumien myötä pentu syntyi tollerituttavuuden perusteella tutulle kasvattajalle. En koskaan unohda tuolloin 13 -vuotiaan tyttäreni ilmettä, kun pieni käärö annettiin hänen syliinsä ja kerrottiin, että tämä lähtee nyt meidän mukaamme. Anki tuli meille sijoituspentuna.
Anki oli alusta asti varsin sinnikäs pikkuinen. Kooltaan totaalisen kirppu tollereiden rinnalla ja varsinkaan tolleri Nekku ei aluksi voinut sitä sietää. Mutta sinnikkyydellään Anki ui myös Nekun suosioon lopulta. Anki rrrrakasti uimista. Missä vesi, siellä Anki.
Kirsi teki kaiken peruskoulutuksen Ankille ja he aloittivat tokon ja agilityn. Kirsi vei Ankin agilityssä kakkosluokkaan. Sitten Kirsi ei halunnut enää kisata ja koira jäi kotikoiraksi. Itse myös yritin tokoa jonkin aikaa, mutta totesin, että ei tule mitään.
Ankille tehtiin sijoituspentue sen täytettyä kaksi vuotta ja siitä syntyi kaksi pentua, uros ja narttu. Anki siirtyi Kirsin omistukseen tämän jälkeen.
Näyttelyissä Anki kävi n. 13 kertaa ja sai lähes aina ERIn mutta ei SA:ta. Päätin, etten jaksa juosta niissä enää.
Anki oli kotikoirana, kunnes kuvioon tuli seurakaveri Marika. Marika halusi kokeilla kisaamista Ankin kanssa ja veikin sen lopulta kolmosluokkaan. Jäi parista nollasta kiinni, ettei Anki osallistunut yhden vuoden SM-kisoihin.
Kohtalaisen nopeasti tämän jälkeen Ankilla alkoi olla hyppyvaikeuksia ja kisaura loppui. Anki kuvattiin magneettikuvauksella mahdollisen pentusuunnitelman vuoksi ja kuvauksen tuloksen saatuani kauhistuin tulosta. Ankilla oli kuvauksen perusteella voimakkaita muutoksia selkäytimessä ja kallossa. Itse luokittelen sen syringomyeliakoiraksi. En olisi ikinä voinut kuvitella, että Ankin tilanne olisi niin heikko. Luovuin omista pentusuunnitelmista ja myös agility loppui.Anki oli kertaallen astutettu ennen kuvausta, mutta luojan kiitos se jäi tyhjäksi.
Lapset muuttivat kotoa ja Anki jäi asumaan minun luokseni, koska se oli tottunut elämään koiralaumassa. Yhteys Kirsiin säilyi silti hyvin vahvana.
Minulla vaihtui rotu bordercollieksi ja Anki sopeutui laumaan erinomaisesti. Anki oli lauman ehdoton pomo loppuun asti. Pieni musta kun päätti, että tuohon haluan nukkumaan, niin muut väistyivät. Aloitin kasvattamisen bordercollieilla vuonna 2014 ja Anki on vuosien varrella toiminut aina pentueiden ensimmäisenä leikittäjänä. Viime kesänä viimeksi, vaikka se oli jo aika vanha.
Anki kuuroutui jo vuosia sitten. Käsimerkeillä totteli hyvin, mitä nyt ajoittain päätti, ettei muka "huomaa" käskyjäni. Useampi vuosi sitten huomasin, että sillä oli myös kaihi. Suussa oli myös hyvin usein ongelmia, hammaskiveä muodostui todella nopeaan. Ankin suuta hoidettiin vuosien varrella melko usein. Sydämen sivuäänet huomattiin noin 5 vuotta sitten.
Anki kuitenkin oli pirteä ja innokas lenkkeilijä ihan loppuun asti. Vielä viime kevääseen tilanne oli kohtalaisen hyvä.
Sitten Anki alkoi laihtua. Se menetti tyystin lihasmassansa muutaman kuukauden aikana 2020. Kokeilin useita ruokamerkkejä painon lisäämiseen, mutta tuloksetta. Ruoka meni "läpi" eikä se hyödyntänyt ravintoaineita. Aloin puhua Kirsille, että Ankilla ei ehkä ole kovin pitkää aikaa jäljellä. Aloin epäillä, että laihtumisen takana on jokin vakavampi sairaus. Vein Ankin ystäväni Eevan luokse puolueettomaan arviointiin, itse kun sitä raakaa kokonaiskuvaa ei aina näe. Eeva lukee koiria hyvin ja hänen kertomansa oli selkeä. Anki sinnittelee lauman takia. Jos se olisi yksin, olisi se antanut periksi.
Ankille tuli viimeisinä viikkoina myös paha silmätulehdus ja verinen ripuli. Näistä merkeistä päättelin, että elimistö alkaa pettää. Vahva epäilys tuli siitä, että sillä on syöpä. Mm peräaukon ympärille muodostui iso massa.
Teimme Kirsin kanssa raskaan päätöksen pari viikkoa sitten ja Ankille tehtiin eutanasia 1.9.2020 tutun eläinlääkäri Minnan toimesta. Kirsille päätös oli raskas, mutta hän hyväksyi sen. Anki sai eilen nukkua pois Kirsin sylissä 13 vuoden ja lähes 9 kuukauden ikäisenä.
Olen vilpittömästi onnellinen siitä, että sain kokea tämän rodun valtavan lempeyden ja iloisuuden. Maailman paras seurakoira, mutta valitettavasti jalostuksella pilattu. Minulle ei ikinä tule enää cavalieria. Mutta minulla on ikävä pikkukoiraa <3 Anki oli persoona isolla P:llä. Nuku rauhassa <3
Anki vuonna 2008
Anki keväällä 2020
