Tässä Ässä Sinin omin sanoin ja päälle aivan ihana kuva molemmista. Kiitos Sini!

"Monivuotinen haaveeni toteutui kun Ässä pari vuotta sitten muutti meidän perheeseen. Toivoin monipuolista harrastuskoiraa ja sen todellakin sain; koiraharrastusmaailma vei lopullisesti mennessään koiran kanssa jonka kanssa kaikki tuntuu olevan mahdollista. Toko ja agility ovat Ässän päälajit, ja lisäksi olemme kokeilleet paimennusta, jäljestystä ja nyt tänä syksynä mukaan tuli uutena harrastuksena Nose work ja hajuerottelu. Harrastaminen Ässän kanssa on huippua, se lähtee valtavalla moottorilla mukaan kaikkeen tekemiseen. Ässä antaa aina kaikkensa, ellei jopa enemmänkin(!), sillä toisinaan huolellinen tekeminen meinaa unohtua tekemisen riemussa. Harrastuskentillä Ässä on kiihkeä, taistelutahtoinen ja miellyttämisenhaluinen.

Perusluonteeltaan Ässä on vilkas, avoin ja ystävällinen. Kotona se on helppo ja huomaamaton. Tosin kiihkeys on tuonut omat haasteensä myös arjen tavallisiin asioihin kuten hihnalenkkeilyyn. Jos Ässä saisi valita, se vaan juoksisi joka paikkaan ja aina ja koko ajan. Juoksemisen lisäksi Ässä rakastaa syömistä, vetoleikkejä, palloja ja se on äärettömän ihmisrakas.

Menneenä syksynä perheemme kasvoi ihmisvauvalla. Sopeutuvainen kun on, Ässä otti vauvan hienosti vastaan. Vähemmästä touhuilusta huolimatta kotona Ässä on ollut oma rauhallinen itsensä. Pikkuhiljaa olemme myös palanneet harrastuskentille. Kun tehdään Ässän kanssa yhdessä, on sen suu iloisessa virneessä ja silmät loistavat. Se on ilme, mikä tekee tämän koiranomistajan ikionnelliseksi. Kiitos kasvattajalle tästä rakkaasta ja mahtavasta koirasta."

Sini%20ja%20%C3%84ss%C3%A4.jpg

Kiitos kaikille kasvattien omistajille tarinoista ja kuvista! Tuntuvat kaikki olevan tyytyväisiä omiinsa, Ja sehän on tärkeintä <3