Rotu: cavalier kingcharlesinspanieli

Virallinen nimi: Fireboy's My Hope

Syntynyt: 6.12.2006

Eutanasia 1.9.2020

Terveys: Kesällä 2011 MRI D (magneettikuvaus, syringomyelia on mutta oireeton) Kuvauksessa todettiin voimakas Chiarin malformaatio kallossa, selkärangan keskuskanavassa koko selkärangan alueella syrix-rakkuloita, etenkin rintarangan alueella. Tästä johtuen Ankia ei minun kennelnimen alla enää uudestaan käytetty jalostukseen. Ja rodun vakavista sairausriskeistä johtuen, Anki tulee olemaan ensimmäinen ja viimeinen cavalierini.

Agility: Mini3, ohjaaja Kirsi ja Marika, eläkkeellä

Näyttelyt: 9 x ERI

Omistaa: Kirsi

Yksi pentue Fireboy's-kenneliin (sijoituspentue) vuonna 2009

Ankin tarinaa

Koska vanhempi tyttäreni kisasi agilityssä Taikan kanssa, alkoi nuorempikin haaveilemaan omasta kisakoirasta. Tyttö puhui paljon nimenomaan cavalierista. Aluksi olin pientä koiraa vastaan, olenhan omistanut aina keskikokoisia rotuja. Sattumoisin eräälle tolleritutulle oli tulossa cavalierpentue ja yksi asia johti toiseen. Anki kotiutui meille sijoituskoirana vuoden 2007 helmikuussa.

Ankin kotiutuminen ei sujunut ihan niin hyvin kuin olin toivonut. Vanhin koira Nekku ei meinannut millään hyväksyä pientä rääpälettä. Luulen että Nekku ei edes tajunnut sen olevan koiranpennun. Yhteiseloon totuttelussa meni noin puoli vuotta ja nykyään Nekku jo antaa Ankin nukkua kyljessään kiinni.

Ankin kasvuaikana se valtasi oman paikkansa perheen sylikoirana. Minusta oli ja on äärettömän ihanaa, että yksi koirista rakastaa sylissä oloa ja silittelyä. Pitkään Anki myös nukkui yönsä minun kaulakuopassani. Sen tavan lopetin koska koin epäreiluksi muita koiria kohtaan, että yksi saa erikoiskohtelua.

Agilityn Anki aloitti heti kun oli mahdollista. Laji on osoittautunut sille todella mieleiseksi. Cavalieriksi se on nopea ja todella innokas. Kuuliainen se myös on. Ankin luonne on reipas ja avoin, kuten Taikakin, se palvoo ohjaajaansa ja ennen kaikkea minua :)

Tokoakin ajattelin ensin harrastaa, mutta ehkei cavalierin rahkeet riitä... ainakaan korkeammalle tasolle.

Moni on ihmetellyt, että miten noin pieni koira pärjää isojen kanssa. Anki on kuitenkin osoittanut olevansa iso koira pienessä ruumiissa. Se jaksaa lenkeillä toisten rinnalla väsymättä. Tarpeen vaatiessa se myös puolustaa paikkaansa tomerasti. Mikään lapatossu se ei missään tapauksessa ole.

Ankin ohjaaminen agilityssä on nyttemmin siirtynyt minulle ja ilmeisesti kisaan sen kanssa syksyllä 2011 pentuprojektin jälkeen. Odotan tätä aikaa mielenkiinnolla, koska lajia en itse ole harrastanut koskaan, vaikka kentän laidalla olen aktiivisesti roikkunutkin.

Anki on tuonut minun elämääni paljon pienen koiran ehtymätöntä rakkautta ja hellyyttä. Se on ottanut siivun sydämestäni suvereenisti. Wia ja Anki ovat parhaat kaverukset, ovat olleet sitä ensimmäisestä tapaamisestaan lähtien. Pientä taistelua minun huomiostani välillä on mutta ei mitään vakavaa :)

*******************************

2013: Anki jäi eläkkeelle agilitystä vuoden 2012 keväällä siitä syystä, että sillä alkoi olla toistuvia kaularankaoireita. Nämä kiputilat tulevat ilman ulkoista traumaa, josta syystä olen päätellyt, että ne johtuvat syringosta. Myös ilmarapsutusta on jonkin verran esiintynyt. Vielä en kuitenkaan luokittele itse Ankia varsinaisesti oireelliseksi syringokoiraksi, mutta lähellä se on.