Kun pennut syntyivät, käsittelin pentuja sen jälkeen ihan joka päivä, punnitsin, silittelin, paapoin. Koko kahden viikon ajan...Joskus ne tykkäsivät, joskus eivät. Wia hoiti (ja hoitaa) pentujaan esimerkillisesti, ei hyljeksinyt ketään. Pennut ovat olleet koko pienen elämänsä ajan tosi hiljaisia, joka on yleensä hyvä merkki. Kun on masu täysi, on hyvä olla. Pennut möngersivät pentulaatikossa, enkä ollut YHDESTÄKÄÄN niistä huolissani. Pääasiassahan ne alle  kaksi viikkoisina työntävät eteenpäin takajaloillaan. Kynnetkin ehdin leikata jo kerran, enkä mitään huomannut.

Osa pennuista lähti harjoittelemaan kävelyä, hoiperrellen, mutta kuitenkin. Tämä tapahtui noin pari päivää sitten. Myös silmät aukenivat ja pennut alkoivat reagoida ääniinkin. Leenu-lapsi ei aloittanut tätä jaloilleen nousemista, mutta en todellakaan ollut huolissani. Olisihan sillä aikaa. MISSÄÄN vaiheessa en kuullut pentulaatikosta kivun parkaisuja, huutamista...

Eilen torstaina 8.10.2015 olin töissä ensimmäistä päivää syntymän jälkeen. Rakas naapurini Sanna kävi päivällä pennut tarkistamassa ja sain viestin, että kaikki on hyvin, pennut rauhallisia ja Wia voi hyvin. Palasin töistä noin klo 16.30. Menin pentulaatikkoon sisälle ikävöityäni pentuja koko päivän ja siinä mielessäni sitten vilahti hieman, miksi Leenu ei vieläkään nouse jaloilleen. Tarkkailin sitä hetken.... Leenu kyllä pyrki ylös, MUTTA... sen vasen etujalka ei ottanutkaan päälle, vaan pentu "käveli" niin, että jalka kääntyi ranteesta sisäänpäin, eli käytännössä se tuki ranteen etupuolelle (kuvittele mielessäsi ihmisen kampurajalka) Tassun anturat olivat ylöspäin. Hätäännyin... Soitin Saviojan Annelle ja pyysin häntä tulemaan katsomaan, olenko ihan hullu vai onko jokin todella vialla.

Anne saapui paikalle ja totesi heti, että olin oikeassa, Leenun vasen etutassu ei ole normaali. Sitten aloitimme soittorumban eläinlääkäreille. Annen suhteilla pääsimme välittömästi FinProVet -eläinlääkäriasemalle Tapiolaan. Anne tuli mukaan. Siellä eläinlääketieteen tohtori Kirsti (Kikka) Liukkonen otti Leenun etujalasta röntgenkuvat. Kuvat olivat kammottavaa katseltavaa.... Luut vinksin vonksin. Kikka oli heti sitä mieltä, että kyseessä on anomalia. Paikalle tuli toinenkin eläinlääkäri (valitettavasti en muista nimeä, ELT käsittääkseni hänkin) Hän taas sanoi, että kyse voisikin mahdollisesti olla ehkä sijoiltaan menosta, eli traumasta. Mitään tilannetta missä trauma olisi voinut syntyä, en minä ole nähnyt, enkä kuullut! Leenu myös vaikutti siltä, että vamma ei sitä haittaa Minulle esitettiin kysymys, että rauhoitettaisiinko Leenu sillä riskillä, että se ei siitä heräisi koskaan ja koetettaisiin paikalle asettamista.

Suostuin ja pikkuruinen Leenu nukutettiin. Kaksi eläinlääkäriä yritti parhaansa ja saivatkin ranteen parempaan asentoon. Lukuun ottamatta radius-luuta. Se vaan ei suostunut oikeaan asentoon. Ongelma oli lisäksi se, että tuon ikäisellä pennulla raajan lastoittaminen tai teippaus aiheuttaisin isompia ongelmia jatkossa kalkinmuodostuksen keskeytyessä immobilisaation seurauksena. Leenu heräsi hyvin nukutuksesta ja kotiin lähdimme 20.30 kipulääkkeen kera ilman ranteen tukemista. Ennusteeksi oli annettu, että ranne jäykistyisi, joten agilitykoiraa ei Leenusta koskaan tulisi. No hei, minulle ihan yhdentekevä asia, minulle riittäisi vain se, että Leenu kykenisi normaaliin koiran elämään, juoksemaan, nauttimaan elämästään...  Ja päätös oli selkeä, että minulle tämä tyttö jäisi, en voisi sitä eteenpäin myydä. Myös oli tuotu esille myös se, että kyseessä olisi mahdollisesti anomalia, sikiöaikainen kehityshäiriö. Ohjeeksi annettiin myös, että mikäli tassu kääntyisi uudestaan nurinpäin, tulisi ottaa seuraavana päivänä yhteyttä.

Yö oli hirveä!!! En pystynyt lainkaan nukkumaan. Puolen yön tietämissä jouduin pesemään Leenun, koska se oli yltäpäältä ulosteessa. Toimenpiteen aikana tyttö oli aivan veltto. Otin Leenun sänkyyni rintani päälle untuvapeiton alle, luulin sen jopa siihen nukahtavan ikiuneen, mutta se virkistyikin. Wian tissille se myös hakeutui voimakkaasti sen jälkeen. Sai varmaan myös maitoa ulos. Vein Leenun pentulaatikkoon, jossa sen sisarukset välittömästi ympäröivät sen, hakeutuivat sen viereen ja päälle.  Jälkeenpäin ajattelen, että ne vaistosivat, ettei kaikki ole hyvin. Huomasin, että jalka oli kääntynyt takaisin virheasentoon...Yön aikana tuli mietittyä kaikki vaihtoehdot vammamekanismista ja muista vaihtoehdoista. Googletin ja googletin, ei löytynyt MITÄÄN tällaisesta vammasta. Myöskään FinProVetin eläinlääkärit eivät olleet vastaavaan törmänneet. Nukkunut en minuuttiakaan yön aikana. Ehkä tästä syystä minulle myös nousi kuume lähemmäs 39 astetta. Työpäivä siis jäisi välistä.

Aamulla soitin Mevet -eläinlääkäriasemalle. Halusin ehdottomasti Leenun eläinlääkäri Anu Saikku-Bäckströmin tutkimuksiin. Anu on tunnettu asiantuntijuudestaan luusto- ja nivelongelmien suhteen. Anu suostui ottamaan meidät vastaan. Anu tutki huolellisesti Leenun. Tuomio oli tyly! Koirasta ei KOSKAAN, IKINÄ rotu, ikä olosuhteet huomioon ottaen, tulisi koiraa, jonka elämä olisi hyvää. Ranne ei ikinä tulisi kestämään rasitusta. Edes kotikoiran elämässä. Anun kanta oli selkeä: kyseessä on sikiökauden kehityksessä tapahtunut anomalia, mahdollisesti  myös perinnöllinen. Ei siis trauma! Ainoa järkevä hoitovaihtoehto oli eutanasia. Anun suositus oli myös, ettei yhdistelmää uusittaisi. Toki tämä ei ollut suunnitelmissakaan. Vanhempien käyttöä  toisille partnereille Anu EI TODELLAKAAN sulkenut pois . Wia tietenkään ei tee uusia pentueita, ei ollut tarkoituskaan, mutta Riimin jalostuskäyttöön tämä EI vaikuta millään tavalla!!! Riimi on edelleen HIENO koira, se vaan mahdollisesti ei sittenkään ollut paras mahdollinen kumppani Wialle. Kun kysyin, voiko pentuesisaruksia käyttää jalostukseen, oli Anu hetken hiljaa.... Hän sanoi, no se kannattaa harkita huolellisesti...

Leenu nukutettiin ikiuneen minun päätökselläni. Niin paljon kuin se kipeää tekikin. Olotila oli ja on ihan HIRVITTÄVÄ! 

Olen viettänyt koko illan miettien, teinkö oikein, Vastaus on, kyllä tein! Muuta mahdollisuutta ei ollut. Olisi ollut Leenun kannalta äärimmäisen epäreilua, jos olisin sen väkisin pitänyt hengissä. 

Illan myötä olen myös tehnyt toisen päätöksen: Kahdesta jäljelle jäävästä nartusta minulle jää Tiinu, eli se toinen kauniilla merkeillä varustettu (viimeisenä syntynyt narttu, minulla kun on etusija valinnan osalta). Tiinua ei mahdollisesti tulla KOSKAAN käyttämään jalostukseen! Pentu myydään "lemmikki"-statuksella. Jos joku haluaa koiraansa jalostukseen käyttää, on hänellä siihen toki täysi oikeus. Hinta myös alenee tämän asian seurauksena.

Jatkanko kasvattamista, sen aika näyttää... Kova tämä kokemus kuitenkin oli ja on, ja harkinnan alla myös lopettaminen on.

Olisinko voinut tehdä mitään, olisinko voinut tämän estää? Olisinko voinut tehdä jotain paremmin? En olisi, sanoivat joka ikinen kolmesta eläinlääkäristä.

Pääasia kuitenkin on, että Leenulla on nyt hyvä olla! Minulla on sitä ikävä!!!! Olihan se pentu, joka olisi minulle jäänyt lähes varmuudella muutenkin.