No niin, nyt se on sitten tehty. Maksettu nimittäin agilitylisenssi  Sen  vaatii jo seura harjoituksia varten ja tokihan sitä tarvitsen, sikäli mikäli joskus kerään niin paljon rohkeutta, että ihan virallisiin kisoihinkin menen. Tosin siihen voi mennä aikaa....

Eilen oli viimeiset treenit parkkihallissa. Tavaratalon kesäpiha aukeaa jo huhtikuun alussa, vaikka pihatöihin ei kukaan vielä pääse pitkään aikaan. Sitä myöten meillä ei enää ole treenitilaa. Hienoa kuitenkin että olemme saaneet käydä treenailemassa.

Paikalla oli mun lisäksi vain Pia ja Suri. Keskityttiin Pian ja Suikan tulevaa VOI-kisaa varten erilaisiin harjoitteisiin. Nyt vaan pitää toivoa, että Pian hermo kestää paineen. Hieno pari ne kyllä on. Peukut pystyyn sunnuntaille!

Koska paikalla ei ollut yhtään uroskoiraa, treenasin Wiun kanssa myös hieman juoksuista huolimatta. VOI-luokan ruutu on valmis! Seuraamiset parantuu päivä päivältä, ylimääräinen virta tulee ulos pieninä hypähdyksinä ja epätarkkuuksina, mutta hyvään suuntaan ollaan matkalla. Luoksetulonkin otin eka kertaa VOI/EVL tason kokonaisena liikkeenä, eikä kyllä ihan hirveästi moittimista löydy. Nouto oli eilen jäähyllä, treenataan sitä taas seuraavalla kerralla. AVO-kaukot hienot.

Lopuksi otettiin sekä Surin että Wian kanssa näyttelytreeniä. Mä en ole harjoitellut "kehä-juoksua" vuoteen Wian kanssa ja yllättävän hyvin asia oli muistissa  Siis koiralla... (itse edelleenkin tunnen olevani kuin elefantti lasikaupassa) Käskyllä "MENNÄÄN"  Wia ravaa eteenpäin katse suunnattuna eteen (noh... ainakin muutaman metrin). Wian liike on kaunista! Seisomiset OK. Huonompi juttu on se, että etenemisvauhti on sen verran nopeaa, että pienessä kehässä voi tulla ongelmia. Näyttelytreeniä tulee lähiviikkoina runsaasti ,koska Wia ja ilokseni myös Wian sisko Elli on ilmottu Tampereen KV-näyttelyyn. Tulee kiva reissu, Pia, Mia, Tiina + koirat Wia ja Elli, kaikki yhteisellä retkellä.

Nekku pääsee tänä viikonloppuna nauttimaan luksus-kohtelusta ystäväni Kaitsun perheen kanssa Kiskoon. Nekun luksusta on se, että saa juoksennella vapaana järven jäällä, maistella pilkittyjä kaloja, päästä varastamaan pöydältä kalliita juustolaatuja ;), leikkiä perheen lasten kanssa tauotta, saada huomiota ja rapsutuksia ihan ainoana koirana. Varmaan tälläkin kertaa käy niin kuin aiemminkin, että kun Nekku tulee kotiin sunnuntai-iltana, se istuu eteisen nurkkaan murjottamaan minulle moneksi tunniksi. Se kun haluaisi aina ja ikuisesti olla Kaitsun perheen parissa. Olen tosi kiitollinen Kaitsulle, Helenalle, Heidille ja Hennalle, että he aina välillä tarjoavat Nekulle tämän mahdollisuuden.