Hiljaiseloa pitänyt blogipäivitysten kanssa...
Kaksi viikkoa sitten olin Ankin kanssa agilitytreeneissä. Ilma oli sateinen ja viileä. Unohdin perussäännön siltä osin, että pitäisi lämmittää itsensä, ennen kuin lähtee revittämään kentällä. No joo, yksi osa harjoituksesta oli jo tehty, joten hiki oli kyllä ollut pinnassa.... Toisessa osiossa oli alussa hyppy-muuri-hyppy lähes suorassa linjassa ja siitä piti viedä hieman vasemmalle kaartaen koira kepeille. Tottakai juoksin niin kovaa kuin pystyin... Tullessani viimeisen esteen kohdalle kaarsin loivasti vasemmalle. Tässä tilanteessa koko painoni tuli vasemman jalan päälle ja samalla lievä kierto. Vasen polveni on aikanaan leikattu ja jäänyt hieman löysäksi sen jälkeen. Nyt se petti alta, tunsin muljahduksen ja samalla tunsin JA KUULIN kun reidessä repesi jotain.... Lensin päistikkaa maahan, sain onneksi oikean polven hieman eteen, etten ihan naamalleni mennyt, mutta siinä sitten makasinkin jonkin aikaa.... Kipu oli valtava!!
Hetken maattuani pyrin nousemaan seisomaan, eihän se jalka kantanut, muutoin kuin koukkuasennossa. Pääsin kuitenkin nilkuttamaan kentän laidalle. Siellä selälleen ja jalat tuolille, taju meinasi kivusta lähteä. Onneksi Katja pystyi tulemaan kentälle hakemaan minut ja auton, ettei tarvinnut ambulanssia tilata. Kiitos seurakavereille avusta tässä tilanteessa, kuten myös Katjalle. Menimme suoraan Mehiläisen päivystykseen, sieltä sain kepit ja tosi kovan kipulääkityksen. Luonnollisestikaan töihin ei ollut mitään asiaa loppuviikosta.
Maanantaina yritin töissä olla, mutta kivut olivat niin kovat, että uudestaan lääkäriin ja taas sairaslomalle juhannuksen yli. Mikä juhannus... suurimman osan aikaa makasin piikkimaton päällä 
Tällä hetkellä pystyn sentään jo kävelemään hitaasti ilman keppejä ja kivut ovat siedettävissä rajoissa, mutta hermosärystä päätellen myös selässä tapahtui jotain. Töissä ollaan, mutta onneksi ensi viikolla alkaa loma....
Todennäköisesti tapahtumassa uusiutui 30 vuotta vanha vamma, jossa reisilihaksen yläkiinnityskohta repesi väkisin tehdyn spagaatin johdosta.
Se mikä tässä oikeasti ottaa päähän, on se, että hyvin alkanut treenaus agilityn osalta on nyt tältä kesältä ohi. Katja treenaa Wiaa sen minkä pystyy töittensä osalta, mutta Ankia ei treenaa kukaan. 
Eilen vedin ohjattuja tokotreenejä ja koska jälkimmäisessä ryhmässä ei osallistujia lomien suhteen ollut, treenailin Wiaa sen minkä liikkumiseltani pystyin. Käsittämätön koira!!! Luoksetulo - perfect, seuraaminen - lähes perfect, ohjattu oikealle merkin kautta - tosi hyvä. Tunnarin kanssa on ollut ongelmia höseltämisen takia, liike ollut tauolla noin kuukauden... eilen kokeilin ensin kasassa noin 10 kapulaa, rauhallinen etsiminen ja oikean tuonti, sitten rivissä ja sama juttu, rauhallinen etsiminen ja ilman epäröintiä toi oikean 
Maltoin jättää tunnarin tähän ja palkkasin koiraa reilusti! Onko tosiaan niin, että tämä rotu työstää liikettä päässään treenikertojen välillä ja sitten ikäänkuin toteaa, että "kyllähän mä tämän osaan!" Lopuksi vielä liikkeestä istumisen harjoittelua, nopeutta takamuksen maahan vientiin pitää saada lisää. Ai niin... harjoittelin vielä kaukojen seiso - maahan osiota koiran edessä olevan esteen kanssa. Siistiä työtä..
Näki että Wia oli kaivannut treenejä, se teki innolla, motivoituneesti, mutta kuitenkin samalla höseltämättä. Katsellaan, josko loppukesästä uskaltauduttaisiin VOI-luokkaa kokeilemaan.... Sitä ennen BH-koe.. (tuli ilmoittauduttua, vaikkei Wiu osaa tulla luoksetulossa eteen istumaan)
Ensi viikolla onkin muuta "mukavaa" Wiulla tiedossa... jännittää jo etukäteen... mutta siitä sitten tuonnenpana. Neiti muuten täyttää 2 -vuotta 5.7.
