Tykkään käydä koirineni Helsingin Rajasaaren koirapuistossa. Ko. alue on melkoisen iso ja tarvittaessa pääsee siirtymään pois kaikkein hektisimmistä tilanteista helposti. Jokainen koiristani on sosiaalistettu vieraisiin koiriin kyseisessä paikassa, tietysti tiukasti valvovan silmän alla.

Yleensä keskustelu toisten koiranomistajien kanssa lähtee seuraavasta lauseesta "Kuinka monta koiraa sinulla oikein on?" Kun vastaan, että neljä, niin päivittely alkaa. Miten niin monen koiran kanssa pärjää, riittääkö niille kaikille aikaa jne. Yleensä olen vastannut, että kun lauma tulee hyvin toimeen toistensa kanssa niin ongelmia ei ole. Oma elämä myös on hyvin koirakeskeistä ja ne kulkevat mukanani lähes joka paikassa.

Nyt viikonloppuna kävin Rajasaaressa molempina päivinä. Huvittavaa oli se, että kumpanakin päivänä käytiin seuraava keskustelu: "Minkä ikäinen pentu tuo on?" Osoitettiin Nekkua..... Vastaus: 9 vuotias... "valehtelet, eihän se voi olla" Nekusta kuoriutuu Rajasaaressa aika ajoin se vanha villikko, mitä se oli nuorena koirana. Nämä villityskohtaukset eivät yleensä kestä minuuttia kauempaa, mutta niiden aikana se hyppii, loikkii, haastaa minua leikkiin. Ihana ukko! Tällä hetkellä Nekulla on todella vähän karvaa. Ilmeisesti sen lääkityksen seurauksena Nekku pudotti tavanomaista enemmän karvaa ja mm. sen mahanalus on ihan naku, kuin pennulla. Toivottavasti kasvattaa karvaa entisen tilalle, sillä luulisi sitä palelevan. Kaukana on se macho-käyttäytyminen, mitä ennen kastraatiota oli. Kyllä se nykyäänkin urisee paljon, mutta "kukkulan kuningas" -meininkiä ei enää ole. Tappelua ei Nekku itse aloita, mutta tappelee kyllä jos joku hyökkää.

Anki on kulkenut mukana ihan pikkupennusta saakka. Olen halunnut, että se oppii puhumaan "koiraa" muidenkin kuin omien koirien kanssa. Hienosti on mennyt :) Eräskin nainen tuumasi viime kesänä, että hän on luullut, että cavalierit ovat arkoja ja vetäytyviä "mutta tuohan on kuin joku Rapa-Ripa! Menee täällä muiden joukossa pelkäämättä mitään" . Anki rakastaa uimista yli kaiken ja viettääkin kesällä suuren osan ajasta polskutellen kuin saukko. Se on muuten meidän perheen paras "noutaja". Ja kun vedestä ylös tullaan, niin vuorossa on hiekassa kieriminen. Se on kesäisin yleensä aika roisin näköinen, kun kotiinlähdön aika on. Noutaja-ominaisuuteen viitaten jouduin viime kesänä sen yhden kerran pelastamaan uhkaavalta hukkumiselta. Jäi ressukka liian suurta keppiä tavoitellessaan pystyasentoon, eikä saanut itse asentoa korjattua.

Taika kulkee Rajasaaressa omia polkujaan. Se toki pysyy minun näköetäisyydellä, mutta muista koirista se ei juuri piittaa. Välillä pitää painia Wian kanssa, sillä Wia tuppaa paimentamaan nimenomaan Taikaa. Ehkä Wiaa ärsyttää se, että Taika käyttäytyy niin omanarvontuntoisesti ja siksi sitä pitää vähän riepottaa välillä. Ahdistelevat urokset Taika hätistää tiukalla rähäyksellä kauemmas.

Wia on ihan oma lukunsa :) Se kysyy ensin minulta luvan "Saanko mami mennä, saanhan" Luvan saatuaan se sinkoaa keskelle koiralaumaa ja yleensä saa jonkun härnättyä mukaansa jahtausleikkiin. Nopea kun on, se yleensä voittaa juoksukilpailun. Välillä levätään hetki ja sitten taas sama meno jatkuu. Onneksi vielä ei ole tullut vastaan koiraa, joka olisi sen laittanut kunnolla nippuun. Rajasaaressa käy suurimmalta osaltaan fiksuja koiria ja fiksuja omistajia, jotka puuttuvat tarpeen tullen liian kovaksi käyvään nahisteluun. Wiaa on tällä hetkellä vaikein saada Rajasaaresta pois. Se osoittaa koko olemuksellaan, että täällä on kivaa ja eihän vielä tarvitse lähteä.