Ja niin lähelle taas meni. Mä en ala.... Niin ja olin kai sanonut, etten mene näyttelyihin ennen pentuja. No lupaukset on tehty rikottaviksi :)

Tuomarina Tanya Ahlman-Stockmari, josta olen jo cava-puolella pitänyt. Nyt hänellä lisäksi Kirsi Nieminen tuomariharjoittelijana. Koiria oli ilmoitettu huimat 9, joista yksi uros. Harmittaa uroksen puolesta, koska se sai ERIn, mutta ei sitten SA:ta. Keltä se olisi ollut pois, jos se sen sertinkin olisi saanut. Ja kun tiedän vielä, että se olisi ollut ko. uroksen viimeinen sert.

Junnunartuissa yksi, nuorissa yksi, avoimessa kaksi, käyttöluokassa yksi (en tiedä esitettiinkö) ja veteraaneissa kolme narttua. Nuorten luokan narttu sai ERI SA:n. Sitten Wian kanssa kehään. Kehä oli kerrankin riittävän iso, sai oikeasti juoksuttaa koiraa. Ja Wiahan juoksi. Se on nyt tajunnut "mennään" -komennon -> pää eteenpäin ja lähti kuin juna puksuttamaan. Sain päästää pitkälle hihnalle. Seisotukset myös hyvät. Tulos ERI AVK1 ja se himoittu SA.

Paras narttu-kisassa oli kolme koiraa, koska Pirjon 10 -vuotias Stella oli saanut myös ERI SA:n ja voitti veteraanit. Toiveet olivat minulla korkealla, koska Wia esiintyi uudestaan loistavasti. Mutta niin siinä taas kävi, että Wia jäi sille kaikkein harmittavimmalle sijalle, eli hävisi sille nuorten luokan nartulle. Stella voitti, joten Wia oli PN 3 ja sai vara-SERTin. Ja niillähän ei tee valitettavasti mitään!

Myöntää täytyy, että ohuesti harmittaa, mutta tuloshan sinänsä on upea. Mä olen niin ylpeä pikku vipeltäjästäni. Iloinen olen myös siitä että Stella (Tronic Stella Polaris) vei koko potin, eli ROP ja ROP VET.

Tässä arvostelu: Hyvänkokoinen narttu. Oikeat rungon mittasuhteet. Hyvä kallo-osa. Kuono-osa voisi olla täyteläisempi erityisesti silmien alta. Hyvä runko. Riittävästi kulmautunut edestä & takaa. Oikeanlaatuinen karvapeite. Liikkuu hyvin sivulta. AVO ERI AVK1 SA PN3 vara-SERT

Ensi viikonloppuna Porvoo KR ja Helsinki R. Tosin niistä kummastakaan en odota muuta kuin kokemusta, varsinkin kun Porvoon tuomari vaihtui meille epäedulliseen. Ja sitten odottelemaan juoksun alkamista....