Kävin sunnuntaina vierailemassa Katjan luona Aida-pentua katsomassa. On se suloinen
Ja sitä paitsi niin reipas! Piipahdettiin myös pihalla, vaikka pakkasta olikin - 10 astetta. Seuraavat kuvat tyttäreni Katjan ottamia.
Uskoisitteko että tästä pienestä todennäköisesti kasvaa tälläinen iso
Wia nauttii yli kaiken lumessa juoksemisesta
Sitten vähän ikävämpää... Käytin Wian myös osteopaatilla. Se on seuramestaruuskisoista lähtien nyppinyt selkäänsä hyvinkin äkkinäisesti. Siellähän se juoksi täysillä päin hyppyestettä ja nk. hajotti sen atomeiksi. Tanja Kotti totesi, että koira on ihan vino, sillä oli lukkoja koko selkärangan matkalta ja syvien selkälihasten hallinta oli olematonta. Nyt jumpataan, hierotaan ja uudelleen osteopaatille muutaman viikon päästä.
Pistää miettimään, onko mitään järkeä rikkoa hyvää koiraa agilityssä, päälajihan se ei todellakaan ole. Kun koiralla ei sitä omaa sisäistä jarrua tai kipukynnystä lainkaan, niin haaverit ovat enemmän kuin todennäköisiä. Tässä on nyt talvi aikaa miettiä, jatkammeko agilityä. Ja päätöksen siinä asiassa teen minä yksin, vaikkakin olen varmasti osasyy koiran kiihkeyteen radalla. Minä siis toivon, että päätöstäni kunnioitetaan arvostelematta sitä, mikäli päätän lopettaa tämän lajin.
