Tänään oli vuorossa Lahden kansainvälinen koiranäyttely. Ilmoitin Tiitun, koska tuomarina oli britti Meg Purnell-Carpenter. Tiitu on junnuna saanut häneltä ERI SA:n ja ollut PN4. Ko. tuomari käsittelee koiria kauniisti. Halusin siis esittää Tiitun nyt aikuisena hänelle. No tulos ei sitten ollut ihan sitä mitä hain, eli Tiitu oli AVO EH, AVK4. Ohuesti harmittaa, mutta ei voi mitään. Tiitu on kuitenkin hyvässä näyttelykunnossa. Mun juoksu ei ollut normaalia (varon ihan törkeästi tuota jalkaa/polvea) ja ehkä siksi Tiitu hieman väistää minua. Positiivista oli se, että Tiitiäinen ei nyt stressannut halliolosuhteissa :)

Ilokseni myös Vanilla oli ilmoitettu Lahteen :) Junnuluokassa Vanilla oli suvereeni !! Elena johdatti loistavalla esiintymisellä Vanillan JUN ERI JUK1 SA tulokseen. Paras narttu-kisassa Vanilla oli PN4, hävisi kehittyneemmille koirille. Tuomari kuitenkin tykkäsi ja arvostelussa luki mm. "Superb condition and presentation" :)

Vanillasta myös ansaitusti ROP -juniori!

Vaikka päivä oli pitkä, päätin jäädä katsomaan BIS-juniori kisaa, kun kerrankin oma kasvatti siihen osallistui. Huikea onni ja ilo tuli jo siitä, että Vanilla siellä esiintyi :) Mutta lisää oli tulossa.... ROP-junioreita oli varmaan ainakin 50. Ensin hollantilainen tuomari poimi Vanillan paimenryhmästä jatkoon.... Jo siinä vaiheessa kiljaisin ilosta! Mutta varsinainen jymypaukku oli se, että Vanilla poimittiin myös viiden parhaan juniorin joukkoon!! Sitä sakkia Vanilla saikin sitten johtaa suuressa kehässä. Ja hienosti johtikin UPEALLA liikkeellä!!!

Lopulta tulos

BIS3 JUNIOR !!!!! ONNEA ELENA JA VANILLA!!!

Se että bordercollie pääsee näyttelyssä jatkoon, on äärimmäisen harvinaista ja se, että se on sitten oma kasvatti... Itku pääsi :)

Mä olen hyvin onnellisessa asemassa kasvattajana. Saan kokea huikeita onnen tunteita kasvattien pärjätessä maailmalla. Myös Lara (Tiwian's RW Lady Isabella) on kunnostautunut sekä tokossa että rally-tokossa. Molemmista lajeista hienot AVO1 -tulokset. Upeaa!!!

Nämä tulokset korvaavat niitä pettymyksiä :)