Juuri kun luulet että pahin on ohi, tulee uusi aalto ja vielä kovempana. Maanantai-iltana alkoi vielä pahempi vaihe tässä sairaudessa, joka nyt on taittumassa antibioottien voimin. Vieläkään en uskalla sanoa, että tämä olisi täysin ohi. Lääkärissä kävin eilen ja herra tohtori oli sitä mieltä alkuun että puolukkamehu ja burana auttavat. Voihan v... sanonko mitä... Nuori ylimielinen kloppi! Onneksi tuon antibiootin kirjoitti kuitenkin, koska keuhkoputkiinhan tuo tauti meni ryminällä. Ma-ti yönä tuntui että tukehdun, enkä makuuasentoon uskaltanut mennä. Katja on koirineen ollut täällä ja Katja vielä pahemmin sairaana. Tie vei jo hetkeksi sairaalaankin keuhkokuumeen takia.

Pentuja jaksan hoitaa vain pakolliset alustojen vaihdot ja ruokinnat. Seurusteluun ei voimat riitä, mutta tuntuu niillä olevan kivaa vaikka vain istun niiden seurassa lattialla tekemättä mitään. Wia on alkanut leikittää pentujaan, ihanaa katseltavaa.

Valitettavasti jouduin perumaan kaikki ihmisvierailut, mitä tälle viikolle oli sovittu. Josko viikonloppuna uskaltaisi taas jonkun tänne päästää.

Olen monelle sanonut, että pitäisi koputtaa puuta, kun kaikki on sujunut niin mallikkaasti pentujen osalta. Sanoin että takapakkia tulee kuitenkin jossain vaiheessa, pessimistihän ei pety. Ehkä se takapakki olikin nyt tämä ihmisiin iskenyt tauti.