Lauantaina oltiin Marikan kanssa Lohjalla Seppo Savikon tuomaroimissa kisoissa. Anki oli ilmoitettu kaikille kolmelle radalle, joista kaksi ekaa oli agi- ja viimeinen hyppyrata. Anki kävi tolkuttoman kiepeillä ja nyt ensimmäistä kertaa huomasin, että nyt neiti alkaa yhdistää Marikan siihen valtavan kivaan, eli agilityyn. Anki kiskoi ja haukkui Marikan perään
Kahdesta ensimmäisestä radasta: vauhti oli taas hienoa, mutta kierroksilla käyminen synnytti virheitä. Keppejä ei malttanut taaskaan tehdä kunnolla ja lisäksi puomin alastulolta tuli molemmilla kerroilla vitonen. Koiralle joka ei kontaktivirheitä juurikaan tee... Molemmilta radoilta siis 10 vp. Niilläkin sijoitus oli molemmissa kisoissa kolmas. LUVAa siis oikein tyrkytettiin... Vaan ei.
Hyppyradalla kaikki sitten natsasi ja kepitkin menivät loistavasti. Marika tosin hihkaisi ilosta niin, että meinasi unohtaa jatkaa rataa... HyppyLUVA siis tuli. Nyt uupuu enää se yksi agiLUVA ja sert. Sijoitus oli toinen. Kotiin kannettiin flexiä, kippoa, luurouhetikkuja kädet kipeinä.
Anki kävi keskiviikkona Espoon Eläinsairaalassa lämpökamerakuvissa. Anne Muhle ja kollegansa etsivät keinoa jolla voisi etukäteiskartoittaa cavoja, joita olisi sitten syytä MRI-kuvata jatkossa. Anki oli helppo kuvattava, kun sanoin sille "seiso", Anki seisoi kuin tatti. Kuvaaja tuumasi, että olisivatpa kaikki näin helppoja. Minulle ei ainakaan vielä selitetty Ankin lämpökamerakuvien ja MRI-kuvien korrelaatiota. Toivottavasti joskus sen selvityksen saan. Lämpökamerakuvaamista esiteltiin cavojen terveyspäivillä sunnuntaina. Itse mietin aika pitkään lähdenkö kuuntelemaan luentoja, mutta vapaapäivä voitti. Ja muutenkin koen, että cavojen terveystilanne on niin ahdistava, etten halunnut viikonloppuani sillä "pilata". Kasvatusaikeitahan minulla ei enää ole tässä rodussa. Se mitä sain raporttia tästä tapahtumasta kertoo, että yhdistys suhtautuu kyllä vakavasti syringoon, tekee suosituksia ja tiukentaa niitä. Toivottavasti jatkossa myös jokainen kasvattajakin toimii näiden suositusten mukaisesti. Sitä odotellessa...