Olen aloittanut pentujen rekisteröinnin Omakoira-järjestelmässä. Pentujen nimiä miettiessäni arvoin kahden minulle erittäin tärkeän artistin välillä, eli ABBA ja Whitney Houston. Lopulta päädyin ABBA-yhtyeeseen, olenhan heidän musiikkiaan kuunnellut jo 80-luvulla. Heidän musiikkinsa on vienyt minut yli monesta elämän karikosta ja ollut mukana myös iloissa. Yksi parhaista joululahjoista mitä olen lapsiltani saanut, on kokoelma kaikista ABBA:n levyistä. Pentujen nimet ovat siis:

TIWIAN'S I HAVE A DREAM (minulle jäävä pentu) Kutsumanimeksi tulee Runo :) Ehkä hieman tuonne Riimiin viitaten
TIWIAN'S WINNER TAKES IT ALL (toinen narttu)
TIWIAN'S TAKE A CHANCE ON ME (uros)

Rekisteröinti toki saatetaan loppuun vasta viikolla 46, jolloin pennut sirutetaan, tarkastetaan ja silmäpeilataan.

Huomenna on viimeinen työpäivä ennen neljän viikon lomaa. Pääsen oikeasti paljon käsittelemään ja sosiaalistamaan muksuja. Pennut täyttävät myös tänään neljä viikkoa ja meno alkaa olla kovaa. Protestoivat pentulaatikon rajallisuutta ajoittain, mutta siihen tulee muutos viimeistään lauantaina, kun reviiri laajenee. Ruoka maistuu hyvin ja kovasti jo leikkivätkin. Kaikki tulevat mielellään rapsuteltaviksi ja myös selälleen kääntö onnistuu. Tuntuu myös periytyvän tuo Wian "kielivika" eli mielellään nuolevat sormia, kasvoja ja häntä sen kun heiluu. Ihania pakkauksia kaikki kolme :) Yllättävän hiljaisia on koko sakki, joka tietysti on hyvä asia.

Muut koirat ovat päässeet tutustumaan pentuihin, myös Aida. Varsinkin Tiitu tuntuu olevan kovin kiinnostunut niistä. Ja hienosti kaikki osaavat pentuja varoa. Ulkonakin piipahdimme hetkeksi, eikä tuokaan mitään pelkoreaktioita aiheuttanut.

Vaavat%204%20viikkoa.jpg