Halusin nostaa tämän kuvan erikseen esille... Siitä syystä, että tässä kuvassa on KAIKKI se, miksi minulla on bordercollie. Olen tuntenut mummokoira Surin pienestä pennusta saakka. Tapasin sitä pentuaikoina kuitenkin vähemmän, koska varsinainen ystävystyminen omistaja Pian kanssa tapahtui myöhemmin. Suri kuitenkin teki minuun vaikutuksen omalla luonteellaan, tyyneydellään ja työskentelymoottorillaan ja myös kauneudellaan. Tämä tyyneys oli iso asia yhden melkolailla hermoheikon koiran jälkeen. Kun Surin kasvattaja alkoi suunnitella Surille pentuetta, alkoi myös Pia siitä minulle hienovaraisesti vihjailla. Puolitoista vuotta siihen meni, että Pia sai pääni käännettyä rotuvalinnan suhteen :) Eihän minun pitänyt bordercollieta ikinä ottaa :) Rakastuin Suriin koko ajan enemmän ja enemmän. Lopulta minulle oli aivan sama, millä uroksella Suri astutettaisiin tai minkä kennelnimen alle pentue tulisi. Minulle merkitsi vain se, että saisin SURIN pennun. Bonusta toki oli se, että urokseksi valikoitui upea Rio, mutta viime kädessä se ei ratkaissut asiaa.

ILMAN SURIA (ja Piaa) minulla EI olisi bordercollieta, minulla EI olisi Wiaa. Kaikilla tavoilla minulle täydellistä koiraa, sielunkumppania, aina uskollista rakastani. Ilman Suria minulla ei myöskään olisi Tiitua, onhan Tiitu Wian lapsi. Tiitua, joka hyvää vauhtia on kasvamassa emonsa rinnalle upeana, rakkaana koirana, joka lukee pienimmänkin ajatukseni. Tiitua, jonka ihan itse valitsin viiden pennun joukosta MINULLE sopivimpana, seurattuani niitä 24/7 ensimmäiset seitsemän viikkoa.

Toivoisinkin, että ihmiset tämän kuvan nähdessään eivät ajattelisi, mikä näistä koirista on se "kaunein". Sillä ei ole mitään merkitystä! Kuvan funktio on aivan toinen, minulle ja myös Pialle, uskon näin. Ne kaikki ovat "kauniita" meidän sydämissä :)