Perjantaina oli vuorossa AST:n epäviralliset kisat ja samalla seuramestaruudet. Otin Ankin varmuuden vuoksi mukaan, koska se ei enää ollut tyrkyttänyt itseään moneen päivään ja turvotuskin oli laskenut. Marika ja Eva tsekkasivat koiran ja Marika päätti osallistua.

Ja niinhän siinä kävi että Anki ja Marika pinkaisivat hienolla nollaradalla ja päivän nopeimmalla ajalla minien seuramestareiksi  Ankin menoa oli ilo seurata. Marikan ja sen yhteistyö sujuu loistavasti! Anki "käy Marikan käteen" kuten Marika itse sanoi. Seuraavat viralliset ovat 17.9. jolloin yritetään saada aikaan luokkanousu.

Olen harjoitellut Wian kanssa kontakteja Marikan neuvoilla nyt viikon. Silityslauta tosin olohuoneen lattialla ei millään meinannut mennä pienen koiran jakeluun. Kävin viikonloppuna molempina päivinä kentällä treenaamassa itsekseni ja mikä hämmästys oli, että Wia jo näin pienellä treenillä on selkeästi alkanut tajuta "ota" komennon paikan! Olen yrittänyt saada aiemmin sitä tajuamaan pakolla ja se ei ole toiminut. Tämä "hoksaa ihan itse" toimii paljon paremmin! Kiitos Marika. Nyt vahvistellaan paljon ja runsaalla palkalla. Tarkoitushan on saada koira pysähtymään kontaktille vaikka itse olisin missä tahansa. Kepitkin ovat tosi hyvässä kuosissa, kiitos muutaman ohjuritreenin. On tosi hyvä mieli ja taas päästään oikeisiin treeneihinkin juoksujen ollessa ohi!!!