Kulunut vuosi on ollut sekä huikean ilon, että syvän surun vuosi. Yritän nyt koota lyhyesti tähän tapahtumia meidän perheen koirien sekä kasvattien osalta.
Tammikuu 2014 oli jännityksen aikaa. Wia oli viimeisillään kantavana ja lopulta 20.1.2014 syntyi maailmaan Wian ja kennel TIWIAN'Sin ensimmäinen pentue, kolme urosta ja kaksi narttua, ystäväni Anne Saviojan toimiessa apukätilönä. Kokemus oli minulle huikea, en koskaan ollut nähnyt koiranpentujen syntymää ja ensimmäisiä askelia. Pentue oli kauan ja hartaasti suunniteltu ja toivottu. Valtavan suuri KIITOS Annelle avusta ja myös Silvennoisen Sannalle siitä, että sain Robinin isäksi tähän pentueeseen.
Pentueen kotonaoloaika oli upea kokemus, tosin minun ja tyttärien rankka sairastaminen sen aikana verotti hieman nautintoa. Pentueen myötä tutustuin ihaniin uusiin ihmisiin ja lopulta kaikki pennut saivat pikkumutkien kautta mahtavat kodit.
Kasvatteja olen tavannut kaikkia useampaan otteeseen pitkin vuotta, ollaan käyty jäljestämässä Viksun omistajan Karin opastuksella pariin otteeseen, ollaan pidetty tokokoulutuksia minun johdolla ja käytiin me paimentamassakin Vuorenmaan Sallan opastuksella. Ja näyttelyharjoituksiakin pidettiin osalle pentueesta Viljamaan Pian opastuksella. Pennut ovat kehittyneet huimasti näiden kuukausien aikana ja ihan varmasti niitä nähdään kisakentillä tulevaisuudessa. Näyttelytkin jo korkattiin ihan kelpo tuloksin. Itsellä on se tuntemus, että olen ollut todella onnekas siinä suhteessa, että tällaisiin koteihin pennut menivät. ISOT kiitokset ja halaukset kaikille! Valitettavasti en tänä(kään) vuonna saanut lähetettyä yhtään joulukorttia. Mutta mielessäni olette aina.
Melko pian pentujen luovutuksen jälkeen tuli ensimmäinen suuri suru. Jouduin 4.4.2014 päästämään sateenkaarisillalle vanhimman koiristani, tolleri Nekun. Nekku oli ollut elämässämme 12 vuotta ja perheelle rakas. Rankasti heikentynyt yleiskunto kuitenkin sai minut tekemään lopullisen päätöksen. Suru oli valtava! Suru kosketti kovasti myös Nekkua Wian pentuajan hoitanutta Frimanin perhettä.
Juuri kun olimme päässeet suurimman surun yli, iski toinen ja nyt totaalisesti puun takaa, vain 1,5 kk Nekun kuoleman jälkeen. Tollerityttömme Taika vietiin 14.5.2014 eläinlääkäriin ruokahaluttomuuden takia ja tuomio oli musertava. Pernan ja maksan alueen aggressiivinen syöpä ja takaisin kotiin Taika ei koskaan palannut siltä eläinlääkärireissulta. Taikasta ei mitenkään voinut päällepäin nähdä, että se oli vakavasti sairas. Tuntui ja tuntuu yhä siltä, ettei tästä surusta pääse yli millään, niin kaamea tämä tilanne oli kaikille meille, etenkin tyttärelleni Katjalle.
Tollereidemme kuolemaan päättyi myös todella antoisa aikakausi koiramaailmassa. Näiden kahden koiran kautta oli tullut lukuisa määrä rakkaita ystäviä ja myös aktiiviharrastaminen. Toki ystävät tollerimaailmasta säilyvät edelleen, mutta ko. rodun parissa puuhaaminen ainakin minun osaltani päättyi siihen. Katja vielä miettii, josko kuitenkin sen uuden tollerin vielä joskus ottaisi. Kiitos erityisesti Satu ja Eeva. Olette tärkeitä!
Elämän oli kuitenkin jatkuttava ja onneksi kotiin Wian pentueesta jäänyt Tiitu -tyttönen piti huolen siitä, ettei tekemisen puutetta ollut. Tiitu tokoili, jäljesti, paimensi ja hajotti kotona kipsiseiniä…
Kesän 2014 aikana päätin satsata Wian näyttelyihin, vaikka en näyttelyistä erityisemmin pidäkään. Tavoite oli saada se toinen SERT. Tavoite saavutettiin tuplasti, eli Wiasta tuli kuin tulikin kaksoisvalio sen saavutettua FI MVA -tittelin Wian isän Rion kasvattajan Tony Jacksonin (GBR) toimiessa tuomarina 6.9.2014 Helsingissä. Noin kuukautta aiemmin Wia oli saanut Porvoon näyttelyssä toisen SERTin rodun erikoistuomarilta Päivi Eerolalta, ollen silloin rotunsa paras (ROP).
Toko-kipinän sain myös uudestaan syttymään ja Wia starttasi KKK Ry:n tokokisoissa hienolla EVL1-tuloksella lokakuun lopulla. Hieno koira :)
Cavalier Anki on elänyt koko vuoden täysin syli- ja kotikoirana. Se leikitti pentuja, kunnes ne kasvoivat Ankia isommaksi ja otteet kävivät turhan rajuiksi. Anki voi edelleen hyvin, mitä nyt kuurous ja hammaskivi sitä vaivaa. Pidän Ankia itse asiassa hämmästyttävän pirteänä ja aktiivisena ollakseen jo näin iäkäs cavalier. Vähän on nyt havaittavissa epäröintiä autoon hyppäämisen kanssa, mutta muutoin kaikki ok. Veteraani-ikä, eli 8 vuotta, täyttyi 6.12.2014. Tänäkin vuonna kävimme jo perinteeksi muodostuneessa tapaamisessa pentuesisarusten kanssa. Ankin Minni-emo valitettavasti menehtyi tätä ennen. Osanottoni vieläkin Riitta!
Loppuvuodesta teimme myös sopimuksen tulevan pentueen uroksen omistajan kanssa, joten odotettavaa riittää ensi vuodellekin.
Haluan kiittää kaikkia, jotka ovat mukanamme kulkeneet tämän vuoden, olette tärkeitä!
HYVÄÄ JOULUA JA ONNELLISTA TULEVAA VUOTTA 2015!
Ihan jokaiselle!
T: Tiina, Wia, Tiitu ja Anki
