MORTTI (Tiwian's Take A Chance on Me FI52154/15)

emä FI TVA FI MVA Borderiina Gemma (Wia)
isä FI AVA Lionheart Dreamore (Riimi)

Lyhyt tarina Ankista

Anki tuli meille vuoden 2007 alkuviikkoina. Se syntyi 6.12.2006 kennel Fireboy's kennelnimen alle. Tyttäreni Kirsi oli halunnut omaa koiraa ja nimenomaan cavalier kingcharlesin spanielia. Monien yhteensattumien myötä pentu syntyi tollerituttavuuden perusteella tutulle kasvattajalle. En koskaan unohda tuolloin 13 -vuotiaan tyttäreni ilmettä, kun pieni käärö annettiin hänen syliinsä ja kerrottiin, että tämä lähtee nyt meidän mukaamme. Anki tuli meille sijoituspentuna.

Anki oli alusta asti varsin sinnikäs pikkuinen. Kooltaan totaalisen kirppu tollereiden rinnalla ja varsinkaan tolleri Nekku ei aluksi voinut sitä sietää. Mutta sinnikkyydellään Anki ui myös Nekun suosioon lopulta. Anki rrrrakasti uimista. Missä vesi, siellä Anki.

Kirsi teki kaiken peruskoulutuksen Ankille ja he aloittivat tokon ja agilityn. Kirsi vei Ankin agilityssä kakkosluokkaan. Sitten Kirsi ei halunnut enää kisata ja koira jäi kotikoiraksi. Itse myös yritin tokoa jonkin aikaa, mutta totesin, että ei tule mitään.

Ankille tehtiin sijoituspentue sen täytettyä kaksi vuotta ja siitä syntyi kaksi pentua, uros ja narttu. Anki siirtyi Kirsin omistukseen tämän jälkeen.

Näyttelyissä Anki kävi n. 13 kertaa ja sai lähes aina ERIn mutta ei SA:ta. Päätin, etten jaksa juosta niissä enää.

Anki oli kotikoirana, kunnes kuvioon tuli seurakaveri Marika. Marika halusi kokeilla kisaamista Ankin kanssa ja veikin sen lopulta kolmosluokkaan. Jäi parista nollasta kiinni, ettei Anki osallistunut yhden vuoden SM-kisoihin.

Kohtalaisen nopeasti tämän jälkeen Ankilla alkoi olla hyppyvaikeuksia ja kisaura loppui. Anki kuvattiin magneettikuvauksella mahdollisen pentusuunnitelman vuoksi ja kuvauksen tuloksen saatuani kauhistuin tulosta. Ankilla oli kuvauksen perusteella voimakkaita muutoksia selkäytimessä ja kallossa. Itse luokittelen sen syringomyeliakoiraksi. En olisi ikinä voinut kuvitella, että Ankin tilanne olisi niin heikko. Luovuin omista pentusuunnitelmista ja myös agility loppui.Anki oli kertaallen astutettu ennen kuvausta, mutta luojan kiitos se jäi tyhjäksi.

Lapset muuttivat kotoa ja Anki jäi asumaan minun luokseni, koska se oli tottunut elämään koiralaumassa. Yhteys Kirsiin säilyi silti hyvin vahvana.

Minulla vaihtui rotu bordercollieksi ja Anki sopeutui laumaan erinomaisesti. Anki oli lauman ehdoton pomo loppuun asti. Pieni musta kun päätti, että tuohon haluan nukkumaan, niin muut väistyivät. Aloitin kasvattamisen bordercollieilla vuonna 2014 ja Anki on vuosien varrella toiminut aina pentueiden ensimmäisenä leikittäjänä. Viime kesänä viimeksi, vaikka se oli jo aika vanha.

Anki kuuroutui jo vuosia sitten. Käsimerkeillä totteli hyvin, mitä nyt ajoittain päätti, ettei muka "huomaa" käskyjäni. Useampi vuosi sitten huomasin, että sillä oli myös kaihi. Suussa oli myös hyvin usein ongelmia, hammaskiveä muodostui todella nopeaan. Ankin suuta hoidettiin vuosien varrella melko usein. Sydämen sivuäänet huomattiin noin 5 vuotta sitten.

Anki kuitenkin oli pirteä ja innokas lenkkeilijä ihan loppuun asti. Vielä viime kevääseen tilanne oli kohtalaisen hyvä.

Sitten Anki alkoi laihtua. Se menetti tyystin lihasmassansa muutaman kuukauden aikana 2020. Kokeilin useita ruokamerkkejä painon lisäämiseen, mutta tuloksetta. Ruoka meni "läpi" eikä se hyödyntänyt ravintoaineita. Aloin puhua Kirsille, että Ankilla ei ehkä ole kovin pitkää aikaa jäljellä. Aloin epäillä, että laihtumisen takana on jokin vakavampi sairaus. Vein Ankin ystäväni Eevan luokse puolueettomaan arviointiin, itse kun sitä raakaa kokonaiskuvaa ei aina näe. Eeva lukee koiria hyvin ja hänen kertomansa oli selkeä. Anki sinnittelee lauman takia. Jos se olisi yksin, olisi se antanut periksi.

Ankille tuli viimeisinä viikkoina myös paha silmätulehdus ja verinen ripuli. Näistä merkeistä päättelin, että elimistö alkaa pettää. Vahva epäilys tuli siitä, että sillä on syöpä. Mm peräaukon ympärille muodostui iso massa.

Teimme Kirsin kanssa raskaan päätöksen pari viikkoa sitten ja Ankille tehtiin eutanasia 1.9.2020 tutun eläinlääkäri Minnan toimesta. Kirsille päätös oli raskas, mutta hän hyväksyi sen. Anki sai eilen nukkua pois Kirsin sylissä 13 vuoden ja lähes 9 kuukauden ikäisenä.

Olen vilpittömästi onnellinen siitä, että sain kokea tämän rodun valtavan lempeyden ja iloisuuden. Maailman paras seurakoira, mutta valitettavasti jalostuksella pilattu. Minulle ei ikinä tule enää cavalieria. Mutta minulla on ikävä pikkukoiraa <3 Anki oli persoona isolla P:llä. Nuku rauhassa <3

Anki vuonna 2008

Anki keväällä 2020

Pentue tulee siis rakkaan ystäväni Pian kennelnimen alle. Pentue on kuitenkin Elenan, joten ensisijaiset yhteydenotot Elenalle sähköpostilla.

Vanilla on ultrattu tiineeksi. Pennuista on jo muutama kiinnostava koti varalla, mutta kysellä silti saa.

Elenan ohjeistus:

""Kerrothan itsestäsi ja koirataustastasi sähköpostissa. Pennuille etsitään ensisijaisesti harrastavia koteja."

Kesällä (24.6.2019) meille tuli siis kolmas pentue kennelnimelleni ja ensimmäinen omalle kasvatille. Tanssipentue (Tiwian's I Have a Dream (Runo) / Korsakov's Footsteps in the Dark(Flynn).  Pentueeseen syntyi kuusi pentua, kolme narttua ja kolme urosta. Projekti kokonaisuudessaan oli minulle kohtalaisen raskas, vaikka kaikki menikin hyvin pentujen osalta. Runohan jouduttiin sektioimaan synnytyksen yhteydessä ja myös kohtu jouduttiin samalla poistamaan. Äärimmäisen suuri Kiitos Anne Savioja tuestasi synnytyksen aikana. Runo kuitenkin toipui hyvin ja oli erinomainen emä. Kuuden pennun hoitaminen viimeisen päälle on yllättävän rankkaa kasvattajalle! Se kakan määrä, virikkeiden tarjoaminen, tuntemattomien ihmisten vierailujen määrä ja uusien kotien päättäminen ei ole ihan niin helppoa, kuin moni luulee. Yksi peruutuskin tuli, mutta loppujen lopuksi se oli vain hyvä asia. Olin toki jälleen kerran onnekas, kun sain pennuille ihanat kodit kaikille. Yhteistyö Blåbergin Pian (Flynnin omistaja) kanssa sujui tottakai hyvin, olemmehan olleet todella hyviä ystäviä vuosien ajan. Ei ollut ylimääräistä säätöä siinä suhteessa onneksi. Koko vuosilomani käytin projektiin ja rehellisesti sanoen, olin väsyneempi lomalta töihin palatessani, kuin lomalle lähtiessäni. Onneksi minulla on äärimmäisen hyvä esimies, joka jousti tarvittaessa. Sinänsä pentujen kasvun seuraaminen on antoisaa ja vietin niiden kanssa paljon aikaa.

Pojat 6 vk Sulo, Alfie ja Samba

Tytöt 6 vk. Malla, Dimma ja Haiku.

Kuvien copyright Katja Kinnari.

Välittömästi pentujen lähdettyä elämäni koiralle Wialle  tehtiin todella iso leikkaus märkäkohdun takia. Ja se ei riittänyt... Ko. leikkauksen yhteydessä todettiin nisäkasvaimia. Niiden lisääntymisvauhti aiheutti minulle suoraan sanoen paniikin. Menettäisinkö elämäni koiran vain 10 vuoden iässä. Wia leikattiin uudelleen n. 2 kuukautta sen jälkeen, kun edellinen leikkaus oli tehty ja siltä poistettiin kaikki nisät oikealta puolelta ja iso patti oikeasta kyljestä. Onneksi kaikki kasvaimet osoittautuivat lopulta hyvänlaatuisiksi ja Wiaa en joutunut koirien taivaaseen lähettämään. Olisi ollut minulle TODELLA kova kolaus. Leikkaava lääkäri oli Susanna Martikainen Mevetistä ja olen todella kiitollinen hänen lämmöstään ja mukana elämisestään. Wia voi tällä hetkellä erinomaisesti :)

Runon vein SBCAC Ry:n luonnetestiin melko pikaisesti pentujen jälkeen. Runon käytös luonnetestissä oli minulle todella suuri yllätys! Toki tiesin sen reaktiiviseksi, mutta se paineistui huimasti varsinkin haalarista ja tynnyristä. Luulin tuntevani koirani ja sen taustat hyvin... Jälkiviisaana mietin, että olisiko pitänyt testata etukäteen, ennen pentuja, ja olisinko tehnyt pentuetta sen jälkeen.... Mietityttää toki mistä ko. käytös on peräisin... Runo toki läpäisi luonnetestin +90 pisteellä (laukauskokematon, joka ei muuten pidä paikkaansa, Runo on laukausvarma), mutta en ole millään tavalla tyytyväinen tulokseen.

Runon kanssa on jouduttu tekemään erittäin paljon töitä luonnetestin jälkeen. On palattu tokossa perusharjoituksiin, jotta se saadaan samalle tasolle, missä se oli ennen luonnetestiä. Iso kiitos tästä kuuluu ystävälleni Jonnalle. Hän on ollut valtavan suuri tuki.

Pennut ovat nyt 6 kuukautta vanhoja ja kaikilla tuntuu menevän hyvin. Olen kaikkia käynyt tapaamassa niiden kotona ja pidämme yhteyttä. Keväälle suunnittelen ainakin paimennustapahtumaa, jossa nähdään onko pennuissa yhtään paimennustaipumusta. Sehän toki ei ole missään vaiheessa ollut minun pääasiallinen tavoitteeni, mutta kiva olisi jos jotain hyvää siinäkin suhteessa tulisi ilmi. Pennut treenaavat perusjuttuja ja olipa yksi niistä, Malla, jopa Messarin pentunäyttelyssäkin upeasti esiintyen. Kiitos siitä Piia.

Kotiin jäi Haiku... Se pentueen rumin :) Sen luonne on varsin itsenäinen, haastava... Minä en merkitse sille kovinkaan paljon :) Haiku on sekoitus kovuutta ja nöyryyttä, jopa mielistelevyyttä. Voi olla, että menee hetki, ennen kuin olen sille maailman napa. Omalla tavallaan hyvin haastava pikkupentu ja ihan samalla tavalla reaktiivinen, kuin emonsakin. Ehkä siitä joskus kehittyy se joutsen. En pidä kiirettä :)

Tiitu... Siitä on tullut minulle terapiakoira :)  Se alkaa pikkuhiljaa loistaa tokossa. Otan sen treenattavaksi, kun harjoitus on mennyt pieleen Runon tai Haikun kanssa ja tulen hyvälle tuulelle. Koen äärimmäisen suurta mielihyvää sen silmien loistaessa tokotreeneissä. Se haluaa tehdä ja on silminnähden onnellinen tehdessään minun kanssa juttuja. Se on luonteeltaan kuin Hessu Hopo! Pitkä matka kuitenkin on kokeissa starttaamiseen. Tiitu osaa, mutta pelkään sitä, että kun itse jännitän, ottaa Tiitu minusta paineita.

Anki <3. Vanha rouva täytti 6.12.2019 jo 13 vuotta. Rouva on edelleen koko lauman pomo. Siinä ei juurikaan näy ikääntyminen, mitä nyt takapään käyttö on aika jäykkää. Edes harmaantunut se ei ole juurikaan. Aika hyvin sydänsairaalta, syringo-oireiselta, kuurolta ja kaihiselta koiralta. Tosiasia kuitenkin on, että Ankin kanssa mennään päivä kerrallaan.. Haiku tuntuu rakastavan Ankia <3

Tulevaisuuden suunnitelmista kasvatuksen osalta... Niitä ei ole :) Saa nähdä unohtuuko projektin raskaus seuraavan kolmen vuoden aikana... Ja onko Haikusta ylipäätään jatkamaan narttulinjaani. Lisää koiria minulle ei kotiini varmasti tule! Viidessä on ihan tarpeeksi :) Vähempikin riittäisi. Ja minähän en pentuetta tee, jos en voi kotiini yhtä pentua jättää  kasvamaan.

Toivotan kaikille kasvateilleni tasapuolisesti äärimmäisen hyvää vuotta 2020. Ehkä energiani riittää tapaamaan myös aiempia kasvattejani, ollen heitä laiminlyönyt aivan liian paljon. Anteeksi!

Huomenna pennut silmäpeilataan, sirutetaan ja rekisteröidään Malmin Apexissa Sari Jalomäen toimesta.

TIWIAN'S JIVE FOOTSTEPS "Alfie", omistaja Sharon Campbell, Helsinki

TIWIAN'S SAMBA FOOTSTEPS, omistaja Tarja Viherranta, Masku

TIWIAN'S RUMBA FOOTSTEPS, "Sulo", omistaja Hanna Stenvall, Vantaa

TIWIAN'S WALTZ FOOTSTEPS, omistaja Maria Lahtinen, Kangasala

TIWIAN'S FOXTROT FOOTSTEPS, "Haiku", omistaja Tiina Kinnari, kennel Tiwian's, Espoo

TIWIAN'S TANGO FOOTSTEPS, omistaja Pia Kiansten, Lahti

Viralliset nimet ovat

Pojat

TIWIAN'S JIVE FOOTSTEPS
TIWIAN'S SAMBA FOOTSTEPS
TIWIAN'S RUMBA FOOTSTEPS

Tytöt

TIWIAN'S WALTZ FOOTSTEPS
TIWIAN'S FOXTROT FOOTSTEPS
TIWIAN'S TANGO FOOTSTEPS

Ja myös viimeinenkin tyttö on saanut kodin. Tällä kertaa kävi tuuri, kokemattomasta kodista pitkän kokemuksen omaavaan :) Kiitos kyselyistä.

Yksi narttupentu siis vapaana harrastavaan kotiin. Mikään kiire ei tässä kuitenkaan ole, sopivaa kotia voidaan etsiä vaikka pidempäänkin. Pennut ovat nyt 5 viikkoa.

Laita itsestäsi esittelyviesti osoitteeseen kenneltiwians@gmail.com, jossa kerrot perheestäsi, koirakokemuksestasi, sekä siitä mitä ajattelin harrastaa bc-pennun kanssa ja sovitaan sitten tapaaminen. Jos koet, että elämässäsi olisi paikka pienelle hyvin energiselle mustavalkoiselle tyttöselle, niin kuullaan :)

Kaikilla pennuilla on jo hyvä koti tiedossa. 

Koko projekti on taas (jälleen kerran)  kertonut minulle sen, että ehkä minusta ei ole kuitenkaan tähän juttuun, nimittäin kasvattajana toimimiseen. Kotiin toki jää yksi narttupennuista, mutta vain aika näyttää sen, tuleeko mun kennelnimelle enää yhtään pentuetta. Erakkoluonteena koen melko vaikeaksi sen, että joudun tapaamaan uusia ihmisiä ja markkinoimaan itseäni. Pentujen kanssahan minä kyllä jaksan puljata ja antaa niille parhaat mahdolliset edellytykset elämässä :) Onnekseni tälläkin kertaa kaikki tulevat uudet kodit ovat ihania ja tyypit niiden takana tosi kivoja.

Ihmetyttää isosti kuitenkin se, että vaikka laitan sivuilleni, että ota yhteyttä kertomalla itsestäsi jotain, sain tosi paljon kyselyitä niin, että "meillä on kiva piha, haluamme vain kotikoiran" , "paljonko pentu maksaa", "onko pentuja vapaana" tyyliin, eikä sitten yhtään mitään muuta. Ja kun vaadin tapaamista, saan vastaukseksi että "kai se sitten pitää järjestää käynti" ja sitten ei kuulu mitään. Ei kai tätä ääneen pitäisi sanoa, mutta ei hirveästi herätä kiinnostusta tällaiset kyselyt. Olen pyrkinyt vastaamaan kaikille, mutta tämän tyyppiset sivuutan kokonaan. Tai sitten se, että vastailet hyvinkin pitkästi, mutta sitten kyselijä häipyy, eikä edes kerro, että ei kiinnosta enää. Itselle kuitenkin on tärkeää se, että jos menetän kiinnostukseni, kerron siitä kyllä. Joku sanoi facebookin palstalla, kun asian nostin keskusteluun, että eikö se ole selvä juttu, että jos ei enää vastaa, ei ole kiinnostunut. On se, mutta hyviin tapoihin kuuluu kertoa, että ei enää kiinnosta! Onneksi oli näitäkin joukossa, jotka kertoivat, etteivät halua minulta pentua juuri nyt. Kiitos heille! Tai se, että esität 10 kysymystä ja kyselijä vastaa niistä kolmeen OMASTA mielestään olennaiseen.... Ihan kuin esittäisin kysymyksiä muuten vaan... Ei näiden tyyppien kannata enää tulevaisuudessakaan kysellä minulta pentua. Kuuluttaisin sen perään, että ihmiset noudattaisivat hyviä tapoja. Ja uskon, että muutkin kasvattajat  kärsivät näistä samoista ongelmista. Minä vain sanon sen ääneen tapani mukaan :)

Se, että näkyykö näitä minun uusia kasvattejani koskaan missään virallisesti, on minulle aivan yhdentekevää. Pääasia kuitenkin on, että niillä on rakastavat, hienot kodit. Ja niin uskon olevan. Ja uskon, että yhteyttä pidetään senkin jälkeen, kun kauppakirjat on kirjoitettu.

Ja lisäksi haluan muistuttaa ulkopuolella tämän pentueen! Riskejä sairauksien suhteen on jokaisessa yhdistelmässä, ihan jokaisessa! Niin tässä minunkin yhdistelmässäni. Toivoisin kuitenkin, että mm. autoimmuunisairauksiin suhtauduttaisiin todella vakavasti! Valitettavasti näen tälläkin hetkellä  otettavan IHAN turhia riskejä! Itselläni täysin ehdoton raja kulkee siinä, etten KOSKAAN käytä selkeästi perinnöllistä sairautta sairastavan koiran TÄYSsisarusta jalostukseen. En esimerkiksi itse käyttänyt kahta loistavaa narttua jalostukseen ensimmäisestä (RW) pentueestani juuri siksi, että niiden täysveli on autoimmuunisairas. Toinen ehdoton raja kulkee siinä, että jos linjasta tai ihan lähisuvusta löytyy useampia perinnöllistä sairautta sairastava koira, en myöskään sitä linjaa tai sukua käytä kasvatustyössäni, enkä osta mahdollista jalostuspentua siitä linjasta tai suvusta.

Ei tämä todellakaan tee minusta sen parempaa kasvattajaa kuin joku toinen, ei todellakaan, mutta ainakin nukun yöni todella paljon paremmin noudattaessani näitä periaatteita.

Kannattaa siis miettiä todella tarkasti mistä yhdistelmästä pentunsa ottaa :) Hyvällä tuurilla saa terveen pennun, mutta paskalla tuurilla sairaan. Ja muistakaa myös, että loistavat tulokset eivät yksinään tee yhdestäkään koirasta hyvää jalostuskoiraa.

Runon synnytys käynnistyi sunnuntaiaamuna 23.6.2019 lämpöjen laskulla noin klo 04. Sitten alkoi odottelu. Noin klo 14  tuli ulos limatulppa ja supisteluja jonkin verran. Synnytys ei kuitenkaan edistynyt. Saviojan Anne kanssa  valvottiin koko sunnuntain ja maanantain välinen yö. Aamu viideltä päätin lähteä käymään päivystyksessä Mevetissä. Halusin varmistaa, että pennuilla ja Runolla on kaikki hyvin. Löydettiin viisi sydäntä jotka pamppailivat hyvään tahtiin. Kotona klo 6 aikaan. Tämän käynnin seurauksena  Runon ponnistelut lisääntyivät. Lämpö ei kuitenkaan lähtenyt nousuun. Noin kello 9 aikaan kokeilin, tuntuuko synnytyskanavassa mitään. Tunsin pienet tassut, eli pentu oli tulossa takajalat edellä. Niin kaukana kuitenkin, ettei niistä saanut otetta. Odotimme noin puoli tuntia Runon supistellessa ja Anne kokeili seuraavaksi. Pentu ei ollut tullut yhtään lähemmäksi. Runo oli äärimmäisen väsynyt ja tuli tunne, että nyt pitää lähteä. 

Soitin etukäteen Mevetiin, että tullaan ja perille päästyä meille oli huone laitettu valmiiksi. Kello oli noin 10. Runo ultrattiin ja todettiin, että pennut ovat edelleen hengissä. Lämpöjen laskusta tässä vaiheessa noin 30 tuntia. Runon kalkkiarvot olivat alarajalla ja sille annettiin lisäkalkkia, jonka jälkeen oksitosiinia. Kanavassa ollut pentu saatiin lähemmäs ja eläinlääkäri Niina Murron ammattitaidon avulla pentu saatiin ulos. Oli todella tiukassa. Poika, todella kauniilla merkeillä ja aivan perhanan virkeä. Pääsi itku sekä minulla ja Annella. Runo alkoi oitis hoitamaan pentuaan ja pentu ohjattiin tissille imemään elintärkeää ternimaitoa.

Hetken päästä annettiin lisää oksitosiinia. Mitään ei kuitenkaan tapahtunut... Runo oli ihan loppu. Eläinlääkäri kysyi mileipidettäni ja päätin, että Runo ei tule jaksamaan kovin kauaa, joten suostuin sektioon. Runo vietiin leikkuriin ja me jäimme odottelemaan pienen nälkäisen ja kiukkuisen pennun kanssa. Kesken sektion leikkaava eläinlääkäri Matilda Nurmi oli löytänyt syyn synnytyksen edistymättömyydelle... Koska pennut olivat todella isoja (tämän narttulinjan vitsaus), olivat ne venyttäneet Runon kohdun äärimmilleen ja vasen kohdunsarvi oli repeytynyt. Sektiopäätös oli siis ollugt oikea, koska pennut eivät olisi koskaan syntyneet ilman sitä. Runon kohtukin siis jouduttiin poistamaan. Onneksi ei kuitenkaan sisäistä verenvuotoa.

Jonkin ajan päästä meille tuotiin VIISI huutavaa, ERITTÄIN määrätietoista pentua. Eli kohdussa olikin myös yksi bonuspentu. Siinä sitä syntyikin melkoinen hässäkkä, kun Annen kanssa putsattiin pennut ja annettiin niille vastiketta. Koko Mevet kaikui pienten pentusten huudosta.

Noin tunnin päästä Runo tuli pentujensa luo ja samantien hyväksyi kaikki kuusi. Pennut saivat myös imeä ennen kuin lähdimme kotiin.

Lopputuloksena 36 tunnin sessiosta siis kuusi erittäin elinvoimaista pentua, kolme urosta ja kolme narttua. Kiitos Mevetin, kaikki säilyivät hengissä, vaikka katastrofin aiheet olivat ilmassa. En olisi ikinä antanut itselleni anteeksi, jos Runo olisi menehtynyt tässä yhteydessä. Se kuitenkin on kaikkein tärkein.

Nyt ollaan kotona. Runo voi olosuhteisiin nähden hyvin. Hoitaa pentunsa loistavasti ja pennut ovat tyytyväisiä. Runo on lääkityksella, antibiootti ja tulehduskipulääkitys, sekä Primperan maidon tulon vahvistamiseksi. Haava on tosi siisti.

Ja onneksi on vakuutus :)

Olen äärimmäisen kiitollinen Mevetin hoitohenkilökunnan lisäksi myös Saviojan Annelle. Ilman hänen apuaan ja tukeaan olisin itse todennäköisesti romahtanut. Eipä taida olla keinoa, jolla voisin korvata tämän hänelle. Kiitän myös tyttäriäni Katjaa ja Kirsiä. Katja hoiti pitkän päivän muita koiriani ja Kirsi hoiti pentuja maanantain ja tiistain välisen yön, jotta sain nukkua. Blåbergin Pialle myös iso kiitos henkisestä tuesta.

Mevetiin viety kukkia ja kahvipullaa :)

Saapa nähdä tuleeko muita vastoinkäymisiä tämän pentueen osalta.... Niinhän sitä sanotaan, että pessimisti ei pety... Yritän  nyt kuitenkin nauttia pentujen kasvusta ja kehityksestä täysin rinnoin. Onneksi on kesä ja joustava esimies töissä.

Joo ja pennut olivat kaikki noin 400 - 500 g väliltä syntyessään.